Blogi Eeva-Riitta Salo Hirsitalon kunnostus

Hirsitalon perusparannus, peruskorjaus ja entisöinti

Olimme siis ostaneet tilan, jossa oli 1900-1920 luvun 100 m2 hirsinen rakennus vajoineen. Talo oli ollut jonkin aikaa asumaton ja kylmillään. Päätimme lähteä hirsitalon kunnostus -projektiin , mikä toisi tullessaan perusparannus, peruskorjaus ja entisöinti  -töitä.

Sen seurauksena alkoi sitten työmaa, jota kesti muutaman vuoden. Projekti oli todella haastava ja kiinnostava. Joka viikonloppu riensimme innolla työhön. Juuri se oli mukavaa, kun sai itse tehdä, suunnitella ja suurimmaksi osaksi toteuttaakin. Pienellä budjetilla oli tarkoitus selvitä, koska talo oli vanha, eikä ollut varmaa, kannattiko taloon uhrata rahojaan ollenkaan. Aluksi suurimpana ongelmana oli juoksevan veden puute ja tulevat uudet säädökset jäteongelmien hoitamisesta.

Talon värit olivat söpöt, jatkossa tosin muutimme niitä joiltakin osin, mitä olen hiukan myös katunut jälkikäteen
Talon värit olivat söpöt, jatkossa tosin muutimme niitä joiltakin osin, mitä olen hiukan myös katunut jälkikäteen

Päätimme lähteä restaurointi- ja kunnostusprojektiin. Sen seurauksena alkoi sitten työmaa, jota kesti muutaman vuoden. Projekti oli todella haastava ja kiinnostava! Tietoa ja asiantuntija-apua saatiin sukulaisilta ja tyttäreltämme, joka opiskeli siihen aikaan restaurointi- ja erikoismaalausta. Sikälikin taloprojektimme alkoi sopivaan aikaan; tarjolla oli oiva kohde, johon ei ollut rajoitteena kuin mielikuvitus- ja tietysti hiukan museoviraston ohjeet niin kuin Panu Kailan Talotohtori -kirjan opitkin.

Tytär ilahtui uudesta harjoittelukohteesta
Tytär ilahtui uudesta harjoittelukohteesta

Joka viikonloppu riensimme innolla työhön. Juuri se oli mukavaa, kun sai itse tehdä, suunnitella ja suurimmaksi osaksi toteuttaakin työt.

Jotta suunnittelu ja maalaustarpeen arvionti kävisi helpommin, revimme talon edustaa esille villiintyneistä villiviineistä
Jotta suunnittelu ja maalaustarpeen arvionti kävisi helpommin, revimme talon edustaa esille villiintyneistä villiviineistä
Hirsitalon kunnostusprojektin alkuaikoina elinolomme olivat varsin alkeelliset, mukana oli retkitunnelmaa
Hirsitalon kunnostusprojektin alkuaikoina elinolomme olivat varsin alkeelliset, mukana oli retkitunnelmaa
Tutustuimme myös pihapiirin asukkaisiin
Tutustuimme myös pihapiirin asukkaisiin
Vanha pata kuuluu jokaisen vanhan pihan varusteisiin, niin meidänkin
Vanha pata kuuluu jokaisen vanhan pihan varusteisiin, niin meidänkin

Pienellä budjetilla oli tarkoitus selvitä, vaikka kyllähän kustannukset nousivat matkan varrella. Aluksi suurimpana ongelmana oli vesiliittymän puute ja tulevat uudet säädökset jäteongelmien hoitamisesta. Restaurointi-, perusparannus ja korjaustöitä tarvittaisiin ja työtä varmaan riittäisi pitkäksi aikaa.

Ulkohuussi oli käyttökelpoinen, mutta ensimmäisen talven aikana huomasimme, että kaupunkioloihin tottuneena emme kyllä selviäisi, ellemme saisi pian rakennettua sisä-WC:tä.

Ulkohuusi oli kaukana pihan perillä
Ulkohuusi oli kaukana pihan perillä

Vesi täytyisi saada, katto olisi uusittava, seinät korjattava, ja kuten jälkikäteen huomasimme, sähkötyöt oli tehtävä vesihuollon vuoksi.

Meillä oli sikäli ajolähtö, että halusin pitää tässä talossa ensimmäiset juhlatkin, vaikka hirsitalon kunnostus ei ollut edes paljon aluillaankaan. Olimme tosin tehneet tulevia töitä silmälläpitäen oman epävirallisen kuntoarvion. Ja niin sitten tapahtuikin, että synttärit pidettiin talossa huolimatta sen alkeellisuudesta. Saimme myötämielisiä vieraita, ja luulenpa, että vieraat pitivät hirsitalosta pihapiireineen.

Katoin juhlapöydän tulevaan tupakeittiöömme
Katoin juhlapöydän tulevaan tupakeittiöömme
Eeva-Riitta Salo Sain lahjaksi mm. lapion, puun ja marjapensaita, joiden antimia olemme myöhemmin saaneet nauttia
Sain lahjaksi mm. lapion, puun ja marjapensaita, joiden antimia olemme myöhemmin saaneet nauttia

Puu istutettiin, mutta itse asiassa yksi pihapiirin asukkaista päätti kuoria rungon myöhemmin. Jouduimme ostamaan samanlaisen puun lahjaksi saadun tilalle.

Jänis tutkimassa runkoa, jonka ymmärsimme sitten suojata, kun edellisen puun kävi huonosti
Jänis tutkimassa runkoa, jonka ymmärsimme sitten suojata, kun edellisen puun kävi huonosti

Ja nyt kiireellä katontekijää etsimään!

3 Comments

  1. Vau, hienoa työtä olette tehneet. Pikainen tutkailu osoitti, että sivuilla on käytävä uudestaan. Upeita akavarelleja, hienoja valokuvia, kellarin fiksaaminen antaa vinkkiä kuinka alkaa työstämään omaa kellaria.

Lisää kommenttisi