Taiteden Hirsitalo blogi

Vanha hirsitalo on kuin nukkekoti – löysimme itsellemme vapaa-ajan harrastuksen, jota olimme jo pitkään haaveilleet. Taiteiden Hirsitalo blogi kertoo, miten lähdimme korjaamaan vanhaa taloa, sisustamaan ja tekemään taidetta. Myös näistä löytyy kuvia ArtCreations –sivuilta.

Siitä alkoivat työntäyteiset vuodet, jolloin opimme paljon uutta. Käsillä tekeminen on nautinto ja haaste. Selkärankana tekemisellemme pidimme museoviraston ohjeet ja opiskelun myötä saamamme tiedon. Halusimme suojella vanhaa, joka muuten olisi voinut tuhoutua. Sen myötä saimme itsellemme idyllisen vapaa-ajan kodin, johon olemme voineet vetäytyä vanhan ajan tunnelmia kokemaan ja harrastamaan kaikennäköistä taidetta. Tästä alkaa Taiteiden Hirsitalo blogi, mukavia lukuhetkiä!

Koristeita keltaisen salin kattoon

Koristeita keltaisen salin kattoon

Olimme jättäneet keltaisen salin kattoon Halltex-levyt, mutta nyt oli aika muokata salin ilmettä. Lisäsimme levyjen kulmiin koriste-ruusukkeet ja kattoon lampun yläpuolelle koriste-elementin. Käyttämällä mielikuvitusta katosta…

Lue lisää

Uutta ilmettä keittiöön

Tupakeittiön pirtinpöydän pinta oli vaurioitunut, ja nyt oli hyvä aika maalata pirttikalusto uudelleen. Kun pöydän väri vaihtuu, on paikallaan ostaa myös uusia väreihin sopivia kuppeja…

Lue lisää

Taiteiden Hirsitalo blogi löyttyy myös Blogit.fi