Heidi-Maria Salo

Maalausalan artesaani, restaurointi ja erikoismaalaus

Kuva-artesaani, pääaineena taidegrafiikka ja kuvanveisto

Hammaslaborantti

Teen taidetta mielelläni itseäni varten yhtenä itseilmaisun ja tunteiden käsittelyn keinona. Osan taiteestani teen kuitenkin muita ajatellen. Haluaisin tarjota töilläni ihmisille kauneutta, iloa ja levollisuutta. Tunnen vetoa kaikkeen kauniiseen tai tunnelmalliseen, mutta en silti epäröi tarttua johonkin syvällisempään tai vaikeampaankin aiheeseen. Toivoisin pystyväni tekemään taidetta, joka jäisi puhuttelemaan ihmisiä pidemmäksikin aikaa.

Minulla on olemassa myös hieman leikkisä ja mielikuvituksellinen puoli, jonka ilmentäminen taiteessa on minulle toisinaan varsinainen haaste. Pyrin välillä astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle niin aihepiirin kuin teknisen lähestymistavankin suhteen, mikä voi avata uusia näkökulmia.

Valmistuttuani taidekoulusta en ollut varma, olenko valmis taiteen kentälle. Ajauduin lopulta työelämään muulle alalle. Alkuperäinen ajatukseni oli ansaita sen verran, että minulla olisi varaa tehdä taidetta, mutta lopulta työelämä nielaisi minut kokonaan. Taiteilijat, joilla ei ole apurahoja, tarvitsevat usein jonkin muun alan päivätyön tai osa-aikatyön voidakseen tehdä taidetta. Tulin kuitenkin pian huomaamaan, että sillä on merkitystä, millaista työtä tekee. Jos työ on fyysisesti kovin rasittavaa, ei energia ja keskittyminen välttämättä enää riitä taiteen tekemiseen. On siis tarkkaan mietittävä, minkä toisen työn valitsee taiteen lisäksi.

Grafiikka

Grafiikan valitsin alkuperin siksi, että olen suhteellisen pikkutarkka ihminen ja ajattelin, että grafiikka on tekniikka, jossa tarkkuuteni tulisi parhaiten hyödynnettyä; grafiikassa postimerkin kokoisetkin työt ovat sallittuja. Hassua kyllä, grafiikka on loppujen lopuksi ollut se tekniikka, jolla olen tehnyt isoimmat ja vapautuneimmat teokseni.

Akvarellit

Akvarelli on ollut minulle tekniikka, johon ole suhtautunut hieman ongelmallisesti, koska olen varttunut akvarellistin siiven alla. Olen pyrkinyt kehittämään oman erilaisen tavan ja tekniikan luoda akvarelleja, etten vertailisi itseäni äitiini. Akvarellitekniikassa on jotakin sellaista, josta pidän, siinä on tietynlaista herkkyyttä. Pidän myös siitä, miten vesi ja siinä oleva väri kulkevat paperilla. Lisäksi se on tekniikka, jota pystyy tekemään kotona. Se ei vaadi erillisiä työtiloja kuten grafiikan tekeminen. Siksi olen päättänyt pitää sen grafiikan rinnalla.

.