Ikkunoiden kunnostus
Tyttäremme teki opinnäytetyönään yhden huoneen seinien pintatyöt. Sitä ennen ko. huoneen tuntumasta kaatunut kivijalka oli vedetty takaisin pystyyn. Jotta kokonaisuus näyttäisi hyvältä, tyttäremme halusi tehdä muut pohjatyöt huoneeseen ennen seinien laittoa. Pohjatöistä ensimmäisenä kunnostettiin sisäikkunat. Tästä alkoi ikkunoiden kunnostus -projektimme.
Itse vanhat ikkunapokat olivat hyväkuntoiset, kuten usein vanhat pokat ovat. Ne tehtiin ennen hyvästä tiheästä sydänpuusta, ja vaikka ne olisivat olleet vedessä vuoden, ne säilyivät hyvin. Meidän ikkunapokista maalit olivat lohkeilleen, kitit olivat kuivuneet ja osaksi halkeilleet pois, ne täytyi uusia.

Ikkunoiden kittaus ja maalaus ovat oma taitolajinsa, jonka tyttäremme oppi restaurointi- ja erikoismaalausalan koulutuksessa. Koska ikkunoita oli paljon tässä vanhassa talossa, minutkin opetettiin kunnostamaan niitä myöhemmin: kittien poistoa lämpöpuhaltimella, puhallettujen lasien suojaamista ja puuosien paklaamista, uudelleen kittausta oikeaoppisesti sekä maalaamista.
Pellavaöljymaalin työstö vaati oman opettelunsa, maali pitää ikään kuin hiertää pintaan. Jos maalia menee liikaa, se ei kuivu ollenkaan tai se menee ryppyyn kuivaessaan. Ohuita maalikerroksia voi sitten laittaa useitakin.
Pohjatyöt ja ikkunoiden kunnostus
Täydellisessä ikkunoiden kunnostuksessa jouduttiin tekemään pohjatöitä, joista ensimmäinen oli ikkunakittien poistaminen. Vanhojen ikkunakittien poistamista varten kitti piti pehmittää. Pehmittämiseen olisi tarvittu infrapunalämmitin, mutta sen voi korvata lämpöpuhaltimellakin, jos suojaa ikkunan pistemäisen kuumenemisen. Silloin ikkuna ei rikkoudu.
Uudelleen lasittaminen
Ennen ikkunoiden kittausta ja lasitusta ikkunapokat maalattiin ja kittiurat siveltiin oksalakalla, ettei kitti irtoa urasta öljyn imeytyessä kitistä puuhun. Kittiuran olisi voinut vaihtoehtoisesti pohjamaalata ohuella pellavaöljymaalillakin.
Jouduimme hankkimaan lisää puhallettua lasia, koska osa laseista oli rikki ja niitä jouduttiin vaihtamaan. Löysin niitä yllättäen talon pihalta, ne olivat osaksi maahan kätkeytyneenä. Lasit olivat suurelta osin vielä käyttökelpoisia puhdistuksen jälkeen. Osan laseista saimme Metsäkylän Navetasta Hämeenlinnasta.
Puhallettu lasi on elävää, siinä voi olla ilmakupliakin, mikä tekee lasien leikkaamisesta haastavan työn. Vaihdettavia ruutuja oli sen verran, että hankimme myöhemmin lainaksi ison leikkurin, joka takasi onnistumisen.

Maalien kuivuttua laitettiin oksalakattuihin reunasyvennyksiin ohut kittikerros, ja ikkunat asetettiin takaisin. Ikkunat kiinnitettiin pienillä lasituslankanauloilla, joita sai taittamalla sellaiset pitkästä lasituslangasta.



Ammattitaitoisen korjaajan tarve pokan rikkoutumisen vuoksi
Meidän talosta oli ollut joku muukin kiinnostunut ennen meidän tuloa sinne. Myynnissä olevaan taloon oli yritetty tulla eteisen sivuikkunasta. Se oli rikottu ja ikkunan välipuu oli sahattu poikki. Tällaista puuosien korjausta emme itse alkaneet tehdä, mutta löysimme ammattitaitoisen tekijän Porvoosta korjaamaan ikkunan. Hänellä oli puhallettua lasia, ja hyvät laitteet sen katkaisemiseksi. Kittien pehmittämiseen oli hyvä kone ja kaikki sujui näppärästi.
Vanhojen lasien tarinaa
Puhallettua lasia on enää vaikea löytää, mutta se tuo esiin ehdottomasti vanhan talon sielun. Jos ei löytyisi puhallettua lasia, seuraava vaihtoehto olisi vedetty lasi, vaikka siinä heijastukset tulevat vain ylä-alasuunnassa.

Museoviraston ohjeista katsoin, että yksi yläkerran ikkunoista oli erityisen vanha, ehkä paljon aiemminkin kuin 20-luvulta. Puuosassa oli ura, johon ikkuna asetettiin. Tällaisen ikkunan säilyttäminen on erityisen tärkeätä ohjeen mukaan. Myöhemmin huomasimme kartoista, että talomme kohdalla olisi merkitty asutus jo paljon ennen 20-lukua, ehkäpä nykyinen talo onkin jatkettu vanhasta asumuksesta.
Ikkunaprojektin ensimmäinen osa oli valmis
Opinnäytetyötä varten huoneeseen oli haluttu siistit ikkunapuitteet, ja se käynnisti meidän ikkunaprojektin, joka kesti pitkän aikaa. Laskin, että ikkunaruutuja talossa oli lähemmäksi 150. Kaikkien ikkunoiden täydellistä kunnostamista ei tarvittu, mutta ne tarkastettiin, ja tarvittaessa käytettiin paikkakittausta sekä uudelleen maalausta.
Alkuperäisiä ikkunoita voi nähdä myös edellisessä postauksessa Epävirallinen kuntoarvio.
