Mukavuuksia vanhaan tupaan artikkelikuva

Mukavuuksia vanhaan tupaan

Pikkukeittiöstä oli tehty makuuhuone, joten tarvittiin uusi keittiö. Olimme tällöin olleet talon omistajia jo jonkin aikaa ja muodostaneet käsitystä talon alkuperäismuodosta. Olin sitä mieltä, että tupakeittiöstä oli tehty saunatilat ja saunakamari jälkikäteen. Siitä kieli myöhemmin vedetyt hormit ja lattian betonivalu sekä rapattu tiiliseinä keskellä isoa huonetta. Myös saunassa oleva ikkuna oli peitetty alaosastaan saunanteon yhteydessä. Suunnittelimme tilaan tupakeittiön ja sen yhteen nurkkaan WC/kylpyhuoneen. Keittiö oli mielestämme ehdottoman välttämätön mukavuuksiin tottuneelle perheellemme. Joten nyt oli hyvä aika miettiä, mitä mukavuuksia uuteen keittiöön hankittaisiin.

Uusi keittiö
Uusi keittiö
Jälkikäteen tehty tiiliseinä ja eteinen, lattia hieman pudonneena
Jälkikäteen tehty tiiliseinä ja eteinen, lattia hieman pudonneena
Saunan kiuas ja pata meidän ostaessamme talon
Saunan kiuas ja pata meidän ostaessamme talon
Ikkuna oli peitetty saunan tekemisen yhteydessä
Ikkuna oli peitetty saunan tekemisen yhteydessä
Saunasta oli purettu lauteet, vesi oli ennenkin tullut tänne putkea pitkin, mutta ilmeisesti kaivosta
Saunasta oli purettu lauteet, vesi oli ennenkin tullut tänne putkea pitkin, mutta ilmeisesti kaivosta

Olimme tehneet tiedusteluja, jotta saisimme veden taloon. Pihassa oli kalliota yli 100 m alueella. Tulisi todella kalliiksi saada taloon kunnallinen vesi, koska kalliota jouduttaisiin ampumaan koko matkalta. Emme tienneet, mitä olisi pitänyt tehdä, kunnes kuulimme, että alueelle oli tulossa EU:n tuella vesiosuuskunta. Se oli meille taivaan lahja. Saimme putkistomme aivan eri puolelta tonttia, joten vedet tulivat meille ilman kallion ampumista. Iso projekti alkoi.

Osaan talon rossipohjasta oli kerätty hiekkapeti, ja sen päälle oli tehty saunan lattiavalu. Ongelmaksi oli muodostunut hiekan sekaan jätetyt lattiahirret, jotka olivat lahonneet. Tästä johtuen lattia oli osaksi pettänyt. Myös alimmat seinähirret olivat kärsineet saunan kohdalta. Toinen puoli huoneesta oli ollut ilmeisesti kylmillään, se näytti rapistuneelta.

Talon tämän osan korjausurakasta emme selvinneet yksin, mutta onneksi oli asiaa tuntevia sukulaisia, jotka auttoivat meitä selviämään. Siskoni miehellä oli työvälineet, joilla hän sai talon ”kengitettyä” uudelleen. Sitä ennen oli tehtävä seinän ja lattian purku. Minä en ollut tässä kaikessa mukana, mutta tämä osa remontista oli vaikein ja aikaa vievin osuus projektistamme.

Kun sitten saunan seiniä alettiin purkaa, tuli vastaan yllätys; peitetyn ikkunan kohdalle seinän väliin oli sinitiainen rakentanut pesänsä. Tämä muutti hieman aikataulua. Ensin piti odottaa, että poikaset lentävät pesästään, vasta sitten pystyimme jatkamaan remonttia. Tarkoituksena oli laittaa takaisin alkuperäinen ikkuna peitettyyn ikkuna-aukkoon.

Sinitiaisen poikanen peitetyssä ikkuna-aukossa, ilme näyttää tyytymättömältä, mutta emme häiritse tämän enempää

Odottelimme poikasten kasvua, ja sitten aikanaan lattiavalu piikattiin pois, ja seinän purkamiseksi tarvittiin oikein moukaria. Huomasimme, että seinä oli rakennettu jälkikäteen ja kun se oli poissa, näkyi, että katto oli säilynyt alkuperäisenä. Pilaantuneet puuosat purettiin ja rossipohjaan tuotu hiekka kärrättiin nyt pois, sitä olikin sitten kuutioittain. Siskollani ja hänen miehellään oli kesäloma, joten heillä oli mahdollisuus jäädä vielä viikollakin auttamaan purkutyössä. Näin isännälle jäi vähemmän hiekkaa vietäväksi ulos viikonloppuisin.  Jos joku on joutunut vastaavaan työhön, tietää millaisesta rupeamasta on kysymys!

Saunan seinät purettiin ja alta paljastuivat hyvät hirret. Ainoastaan alahirret vaihdettiin saunan kohdalta kokonaan. WC/kylpyhuonetiloja varten siskon mies teki lattiaan paalut, jonka varaan rakennettiin lattia. WC-tilojen seinät miehet rakensivat erilleen hirsiseinistä omaksi tilakseen, kuin rakennus rakennuksen sisällä, etteivät hirsiseinät kärsisi enää kosteudesta.

Lattia purettiin ja alue tyhjättiin vanhasta materiaalista
Harkkopilarit rakennettu tulevaa WC/kylpyhuonetta varten ja alimmat seinähirret vaihdettu
Harkkopilarit rakennettu tulevaa WC/kylpyhuonetta varten ja alimmat seinähirret vaihdettu

Uutta materiaalia emme laittaneet pilaantuneiden tilalle, vaan metsästimme vanhaa hyväkuntoista seinähirttä ja lattialankkua. Kiven ja alimpien hirsien alle haimme tuohta ja rivettä hirsien väliin Rakennusapteekista. Toinen puoli tuvan lattiasta oli leveätä lattialankkua, ja löysimme samanlaista lankkua Metsäkylän navetasta. Osassa lattia-alasta oli iso kivi, jonka päällä oli ollut ilmeisesti alkujaan tupakeittiön hella, nyttemmin saunan pata ja kiuas. Siihen kohtaan valettiin uusi laatta hellaa varten. Sille puolelle huonetta asennettaisiin kivimosaiikkia lattiaan. Puuhellan lisäksi keittiökaapit ja sähköhella tulivat samalle puolelle huonetta. Miehet laittoivat lattialankut muihin osiin, jotka olivat aikanaan poistettu saunan lattiavalun tieltä.

Kivilaatan päälle tuli puuhella ja keittiökalusteet
Kivilaatan päälle tuli puuhella ja keittiökalusteet
Nurkkaus, johon tehtiin kivimosaiikkilattia, nyt vielä säilytyspaikkana rakennusmateriaaleille
Nurkkaus, johon tehtiin kivimosaiikkilattia, nyt vielä säilytyspaikkana rakennusmateriaaleille

Peitetyn ikkunan kohdalle laitettiin takaisin alkuperäinen ikkuna, joka löytyi pokapuineen vajasta! Kun miehet olivat kiinnittäneet ikkunan paikalleen, sain tehtäväkseni laittaa lämpöeristeet ikkunoiden ympärille. Se oli kivaa puuhaa, mutta kun kurkottelin tikapuilla ylös muutaman tunnin, sain noidannuolen selkääni. Töihin menin seuraavalla viikolla kipulääkkeet apunani.

Talon viereen ajoi iso kaivuri ja kuorma-auto toi hiekkaa. Pihaan upotettiin iso pumppukaivo ja putkistot rakennettiin toimiviksi. WC-tilojen tekemiseen tarvittiin loppujen lopuksi ulkopuolinen työnjohtaja, että kaikki menisi lain mukaan. Lattiat ja seinät miehet tekivät yhdessä entisen saunan eteisen paikalle.

Pihaan saatiin iso kaivuri
Pihaan saatiin iso kaivuri
Kuorma-auto ajoi hiekkaa
Kuorma-auto ajoi hiekkaa
Pihan rakentaminen jatkuu, pumppukaivo upotettiin kaivettuun monttuun
Pihan rakentaminen jatkuu, pumppukaivo upotettiin kaivettuun monttuun
Talon isäntä kävi katsomassa projektin valmistumista
Talon isäntä kävi katsomassa projektin valmistumista
Putkistot vedettiin taloon sisälle
Putkistot vedettiin taloon sisälle
Valettu lattia ja valmis jakotukki
Valettu lattia ja valmis jakotukki

Sähköt jouduttiin uusimaan kokonaan tässä tilanteessa. Sähkömies oli sitä mieltä, ettei hän uskaltaisi nukkua talossa, jos sähköt ovat päällä yöllä. Kyllähän me itsekin huomasimme, että olisi ollut riski pitää vanhat sähköt. Talon suurimmat remonttikustannukset muodostuvatkin sähkö- ja putkitöistä ulkokaton uusimisen lisäksi. Olimme oikein tyytyväisiä LVI- ja sähkötyöntekijöihimme, jotka olivat taitavia ja huolellisia!

Erityisesti kannattaa miettiä vanhan talon sähkönkulutusta. Tässä voi auttaa esim. kotimainen Sähkömittari, jossa voi helposti vertailla, ja hankkia tai vaihtaa sähkösopimuksen.

Sähköt jouduttiin uusimaan kokonaan, ja kyllähän siihen vähän aihettakin oli
Sähköt jouduttiin uusimaan kokonaan, ja kyllähän siihen vähän aihettakin oli
Sähköjohdot tulivat putkien sisään
Sähköjohdot tulivat putkien sisään
Sähkövedot tehtiin taas seinän sisään
Sähkövedot tehtiin taas seinän sisään

Mietimme yhdessä pintaratkaisuja, ja minä tein taas pintatyöt, kun kaikki raskaat alustavat työt olivat valmiit. Laattojen valintaan meni aikaa ja WC-kalusteiden hankkiminen mietitytti kovasti. Haaveet vanhasta romanttisesta hylkäsimme, koska halusimme varman toimivan ratkaisun, joten päädyimme nykypäivän suomalaiseen tekniikkaan. Nämä olivat niitä mukavuuksia, mihin olimme kaupunkilaisina jo tottuneetkin. Peili muistutti entisajoista, samoin kuin vanha ovi, joka siirrettiin saunaneteisestä tilaan. Oven alareunaan täytyi jättää tuuletusrako. Sähköjen asennuksissa otettiin myös huomioon tuuletus, se kytkeytyy päälle, kun laittaa valot.

Oven yläpuolelle löysimme kirpputorilta kivan pikku ikkunan. Peili laitettiin vanhaan taulunkehykseen. Sen sijaan hanat ja lämminvesivaraaja olivat nykyaikaisia. Lämminvesivaraaja vei ison osan pienen WC-tilan alasta, mutta se on sentään tuiki tarpeellinen, joten olemme hyväksyneet sen sinne. Putket asennettiin pintavetona turvallisuussyistä. Jakotukin näkösuojaksi kehittelin puuoven, jonka keskelle löysin kaupasta kivan metallilevyn. Siitä sain idean tehdä myös puuoven reunat samanlaisiksi, ja koristelin reunat vielä valkoisella kuvioinnilla.

Materiaalivalintoja ja ideoita
Materiaalivalintoja ja ideoita

Uusiin seiniin ja lattioihin täytyi tehdä pohjatyöt ja laittaa monta vesieritekerrosta. Tarkastaja kävi katsomassa työn etenemistä. Niin sitten kaiken pohjatyön jälkeen minä sain taas tehtäväkseni pintatyöt. Asensin kivimosaiikkia lattioihin, laattaa seiniin WC/kylpyhuonetiloissa ja keittiössä tiskipöydän sekä sähköhellan yläpuolelle. Kivimosaiikkilaatat olivat kauniit sellaisenaan, mutta ne olisivat olleet arat lialle, joten pintakäsittelin ne niin, etteivät ne ime itseensä nesteitä.

Valmis kivimosaiikkilattia
Valmis kivimosaiikkilattia
Naapurin kissakin halusi katsoa valmista keittiönurkkauksen lattiaa
Naapurin kissakin halusi katsoa valmista keittiönurkkauksen lattiaa
Lamppujen sähkövedot, käytin apunani seinän teossa muovirukseja laattojen välissä
Lamppujen sähkövedot, käytin apunani seinän teossa muovirukseja laattojen välissä
Seinälaatat valmiina saumattavaksi
Seinälaatat valmiina saumattavaksi
Idon pytty, suomalaista laatutyötä
Idon pytty, suomalaista laatutyötä
Lamput valmiiksi asennettuna, peili tehty vanhaan kehykseen
Lamput valmiiksi asennettuna, peili tehty vanhaan kehykseen
Suihkunurkkaus nykyaikaisine suihkuseinineen
Suihkunurkkaus nykyaikaisine suihkuseinineen

Keittiökaappien valinta oli vaikeata, koska vanhoja kaappeja ei löytynyt juuri tähän tilanteeseen, eikä meillä ollut aikaa etsiä vanhoja entisaikojen kaappeja. Niinpä tyydyimme tavallisiin ratkaisuihin kaappien osalta ja ostimme ne Ikeasta. Laatat valitsimme lattiaan sopiviksi.

Vanha hella vaihdettiin tulevaan tupakeittiöön, sen vieminen olikin tosi raskasta, mutta miehet selvisivät urakasta kunnioitettavan hyvin
Vanha hella vaihdettiin tulevaan tupakeittiöön, sen vieminen olikin tosi raskasta, mutta miehet selvisivät urakasta kunnioitettavan hyvin
Kyllähän tämä tähän taitaa sopia
Kyllähän tämä tähän taitaa sopia
Lähes valmis keittiönurkkaus, takaisin avattu ikkuna, puuhellaa ei tosin vieläkään ole liitetty hormiin, se on jäänyt pöytätasoksi, vaikka hormi olisi käyttökelpoinen
Lähes valmis keittiönurkkaus, takaisin avattu ikkuna, puuhellaa ei tosin vieläkään ole liitetty hormiin, se on jäänyt pöytätasoksi, vaikka hormi olisi käyttökelpoinen
Löysimme hauskan jalallisen ns. apupöydän Kasvihuoneilmiöstä, sopii kehittelemäni luukun pariksi
Löysimme hauskan jalallisen ns. apupöydän Kasvihuoneilmiöstä, sopii kehittelemäni luukun pariksi

Kun mietin jälkikäteen, en voi olla kuin kiitollinen kaikille, jotka olivat mukana keittiö -projektissamme, että saimme mukavuuksia taloomme. Siskoni ja hänen miehensä olivat mukana monella tapaa, ja pääsimme eteenpäin remontissa ja voimme nyt nauttia toimivasta tuvasta, heille erityiskiitos avusta.

Saimme uusia mukavuuksia kun WC/kylpyhuoneen ja keittiön toisen nurkan rakenteet olivat valmiit. Viikonloppuja oli kulunut paljon, koska tämä keittiö -projekti oli harrastus ja työn ohessa tapahtuvaa. Saunaneteisen muuttumisesta osaksi tupakeittiötä tarvittiin kuitenkin vielä työtä. Siitä kerron seuraavassa jaksossa.

Lisää kommenttisi