Akvarelleja kotiin ja näyttelyyn

Taiteiden hirsitalossa olen taiteillut aina, kun on ollut sopivaa aikaa ja akvarelleja on kaivattu. Olin tehnyt päätöksen osallistua joulukuun alussa alkavaan taidenäyttelyyn, johon tarvittaisiin muutama uusi akvarelli. Lisäksi olin jo pitkään katsellut pianon päällä olevaa taulua, johon ei mielestäni sopinut nykyinen paspatuuri eikä itse akvarellikaan nyt, kun olohuoneen ilme oli muuttunut. Olimme nimittäin lupautuneet ottamaan kotiin perintöhuonekaluja. Nyt alkoi työrupeama, joka vaati vähän taidetarvikehankintoja ja mielikuvitusta sitäkin enemmän.

Kun teen taidetta myyntinäyttelyyn, pidän tärkeänä hyvää paperilaatua ja laadukkaita värejä. Työn säilyvyyden kannalta myös taulun kehyksen on oltava oikeanlainen.

Käytän töissäni Canson Arches akvarellipaperia, joka on 100 % lumppupaperia. Sen luvataan säilyvän erinomaisesti, se ei sisällä optisia kirkasteita, se on happovapaata ja homesuojattua. Paperi täyttää siis laatuvaatimukset. Minulla ei ollut paljon papereita jäljellä, eli niitä täytyi saada lisää. Näitä ranskalaisia papereita ei ollutkaan joka paikassa, vaan jouduimme tilaamaan niitä nettikaupan kautta. Maalaan mielelläni paksuimmalle paperille, vaikka sen ansiosta kustannukset toki nousevat.

Schmincken Horadam akvarellivärit ovat huippulaatuisia ammattilaisvärejä. Kaikki sävyt on valmistettu puhtaimpia pigmenttejä käyttäen, ja niiden tulee täyttää korkeimmat laatuominaisuudet valonkestossa, liukenevuudessa, vakaudessa ja hienoudessaan, näin luvataan esitteessä. Osa väreistäni oli jo loppumassa, ja lähdin hakemaan uusia värejä. Huomasin, että myynnissä oli Schmincken värit metallilaatikossa, juuri samat värilajitelmat, jotka olen aikoinani valinnut suosikkiväreikseni palettiini. Oli helppo valita koko laatikollinen kerralla, nehän ovat käyttötavaraa.

Jos haluaa saada valkoista, esim. lumihiutaleita, voi käyttää hahmotteluvaiheessa maskiainetta, jonka voi maalauksen kuivuttua nyppiä pois. Muuten valkoinen tulee yleensä paperista itsestään, jos sitä ei maalata.

Pensselit näyttelevät suurta osaa maalaamisessa. On tärkeätä, että pensseli on napakka, imukykyinen ja kärki oikeanlainen. Käytän aina oravankarvasta tehtyjä siveltimiä, toinen on iso ”kissan kielen” muotoinen, toinen pienempi terävä ”sipulimalli” kostuessaan. Tarvitsisin varmaan isomman pensselin suuria töitä varten, mutta toistaiseksi olen tullut toimeen näillä. Joskus käytän tilapäisesti pienempää pensseliä. Nämä laadukkaat siveltimet ovat aika kalliita, mutta halvemmat siveltimet eivät täytä hyvälle siveltimelle asetettavia vaatimuksia.

Olen ollut tyytyväinen Schmincken väreihin niin kuin myös Arhesin papereihin, vaikka varmaan on muitakin yhtä hyviä värejä ja papereita, johon en ole tullut tutustuneeksi. Työni ovat säilyneet hyvänä jo vuosikymmeniä. Kun aikoinani aloin maalaamaan akvarelleja, en heti osannut valita oikeita värejä ja papereja. Aloin ihmetellä, miten punainen häipyi taulusta vähitellen. Silloin otin selvää, millaisia tarvikkeita tulisi hankkia. Luin paljon erilaisia akvarellintekoon tarkoitettuja ohjekirjoja ja opin, että laadukkailla väreillä laadukkaalle paperille tehty työ säilyy kuten öljyvärityöt, vuosisatoja.

Akvarellityössä taulun kehys täytyy myös olla laadukas. Lasi suojaa akvarellia ja happovapaa paspatuuri sekä pohjapahvi taulussa takaavat pitkäikäisen työn. Kannattaa tehdä hinta- ja laatuvertailuja, että löytää hyvää laatua kohtuuhintaan.

Aiemmin maalasin akvarelleja suoraan ilman etukäteishahmotelmia, mutta nykyään hahmottelen työni usein kevyesti kynällä, koska paperi on kallista eikä akvarellia voi jälkikäteen paljon korjailla. Se voi näkyä työn tuloksessa, ehkä tarkempi hahmotteleminen saa kuvan näyttämään enemmän kuvitustyöltä, mutta eihän kaikkien töiden tarvitse olla samanlaisia. Hahmottelun jälkeen paperi laitetaan likoon, paksu paperi pidemmäksi aikaa kuin ohut. Sieltä paperi nostetaan ja valutuksen jälkeen se asetetaan vanerilevyn päälle.

Märkä paperi kiinnitetään liimapaperilla vanerilevyyn. Se on hyvä alusta, ja pysyy käyttökelpoisena, vaikka paperi vetää täysin kuivuessaan pohjan todella kaarelle asti. Kun paperi kastellaan, sen syyt aukeavat ja paperin parhaat ominaisuudet tulevat esille. Olen ostanut joskus liimapaperia ison rullan kehysliikkeestä. Aikojen kuluessa sen pito on heikentynyt. Jos ilmenee ongelmia, kannattaa ostaa uutta.

Jos haluaa tehdä märkää märälle -tekniikalla, voi levyn yläosaa kääntää tarvittaessa ylöspäin, jolloin värit valuvat kauniisti alaspäin. Työtä voi jatkaa, kun paperi on kuivunut melkein kuivaksi. Silloin osa väreistä leviää kivasti toisiinsa. Lopuksi tehdään alueet, jotka halutaan jäävän tarkimmaksi ja kuultavammaksi. Näin sitten etenin työssäni.

Ensimmäisen taidenäyttelyä varten tuleva työ oli ollut mielessäni jo aiemminkin. Nuorena ollessani matkustimme sisareni kanssa kerran Saariselälle junalla, ja lopuksi postiautolla. Bussimatka kesti tunteja, ja näimme Lapin maisemia, joista riitti aihetta taiteeseen asti. Olenkin joskus kokeillut maalata Lapin maisemaa erilaiselle paperille, mutta halusin nähdä, miltä saman tapainen akvarelli näyttäisi isompana ja oikein paksulle paperille tehtynä.

Työn ollessa kuivumassa kehittelin ajatusta taulusta, joka sopisi talomme olohuoneeseen nyt, kun sinne on tuotu Chippendale-perintöhuonekalut. Huoneeseen jäi myös ikivanha kotoa saamani piano, joka olisi pitänyt virittää jo ajat sitten. Saimme sijoitetuksi entiset huonekalut onneksi toisiin huoneisiin. Pianon päällä oli ollut pitkään väliaikaiseksi tarkoitettu taulu, jossa oli vääränkokoinen paspatuuri. En ollut tullut vaihtaneeksi sitä, mutta nyt olisi sen aika.

Yksi akvarellitöistäni oli jäänyt osaksi tekemättä aikoinaan, ja nyt sain idean jatkaa sitä tähän ympäristöön sopivaksi. Puiden keskelle tyhjään kohtaan maalasin metsäkauriita. Ajatus tuli mieleeni, kun katselin keskeneräiseksi jäänyttä työtäni. Muistin, kuinka Ahvenanmaan matkalla lähdin yksin aamutuimaan lenkille, ja näin, kuinka kaksi metsäkaurista oli ylittämässä tietä etäämmällä. Toinen kääntyi katsomaan minua ennen kuin jatkoi matkaansa metsään toisen kannoilla. En ollut aiemmin koskaan nähnyt mitään peuraeläimiä luonnossa, ja siksi hetki oli mieleenpainuva. Sen tunnelman halusin nyt ikuistaa tähän tauluun. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun sain kauan keskeneräisenä olleen työni päätökseen. Sitten valmiit akvarellit jäivät kuivumaan, ja molempien töiden pohjavanerit alkoivat jo vääntyillä paperin pingottuessa aina vain kireämmälle.

Nyt oli aikaa muokata pianon päällä oleva kehys uuteen uskoon. Otin siitä pois paspatuurin, joka oli mielestäni liikaa taulun kehyksen sisällä. Kehys näytti siltä, että siinä olisi jo itsessään kankainen paspatuuri kultaisin reunoin. Itse asiassa tällaisessa kehyksessä ei yleensä akvarellia näekään, mutta kotona kaikki on mahdollista. Yleensä akvarellit ovat metallikehyksissä tai ohuissa puukehyksissä.

Täysin kuiva kaurisakvarelli laitettiin kehykseen ilman paspatuuria. Mielestäni tämä uusi työ sopi huoneeseen paremmin kuin aiempi kuva, joka sekin oli jäänyt aikoinaan näkyviin vain osaksi, koska paspatuurin aukko oli ollut liian pieni akvarelliin nähden. Nytpä olinkin saanut sopivan taulun tähän huoneeseen. Kehykseen reunan sisälle täytyy laittaa ohuet kapeat puurimat lasin ja akvarellin väliin, ettei akvarellin pinta osuisi lasiin.

Toinenkin töistäni oli kuivunut, ja sain siitä valmiin työn näyttelyä varten. Olen ehtinyt tehdä tämän jälkeen lisää akvarelleja, eikä nyt ole enää paineita, vaikka vieläkin voisin tehdä ehkä muutaman työn näyttelyyn. Teen yleensä kuvia, jotka sopivat omille seinillekin. Vaihtelen taulujen paikkoja silloin tällöin. Vaihdoin juuri joulua varten lumimaiseman olohuoneeseemme. Talvimaisemia voisi tehdä lisääkin, ettei tarvitsisi joka talvi vaihtaa samaa lumimaisemaa.

Vaikka akvarellissa materiaalit maksavat, ja kehystäminen on todella kallista, akvarellit ovat kuitenkin suosikkejani. Akvarellin tekeminen on mielestäni erittäin haastavaa, enkä ole vielä onnistunut niin kuin olisin halunnut, mutta en anna periksi. Akvarellit ilmentävät keveyttä ja herkkyyttä tavalla, johon muut taiteen lajit eivät pysty.

Alla näyttelykutsu ja näyttelyyn tehtyjä akvarelleja

Betonilintu lammikon reunalle

Kesän alussa auringon paistaessa kuumimmillaan syttyi meillä halu saada pihaan toinen betonilintu, josta aihio oli ollut valmiina jo ensimmäisen riikinkukon valmistumisesta lähtien. Minun unelmanani olisi myös saada betonipylväitä, joista tehtäisiin vanhoihin betoniportaisiin kaiteet. Niiden tekeminen vaatisi vähän lisää aikaa ja suunnittelua, joten tällä kertaa keskityttiin riikinkukkoveistokseen.

Tyttäremme Heidi oli valmis aloittamaan projektin. Hänellä oli taidekoulussa ollut sivuaineena kuvanveisto, mutta hänen opiskellessaan siellä betoni ei kuulunut käytössä oleviin opetusmateriaaleihin. Betoni materiaalina ei siis ollut tuttu, mutta se kiinnosti meitä molempia. Betonista veistomateriaalina ei myöskään löytynyt kovin paljon tietoa, joten betonilintu -projektista tuli aika tavalla kokeellinen.

Olin ostanut joskus M. Skoten kirja Betoni, hauska harrastus, Tee esineitä pihalle ja mökille. Siitä saatiin jonkin verran tietoa betonin työstöön. Sen mukaan betonissa oleva vesimäärä vaikuttaa betonin väriin. Sitä Heidi ei muistanut, mutta linnun kohdalla tämä efekti toimi meidän hyväksi. Vaihtelu antoi linnulle elävyyttä. Internetistä saa myös monenlaisia pikku niksejä, ja onnistumisprosentti kasvaa, kun laastipussien kyljestä olevia ohjeita noudattaa. Omana ohjeena voimme sanoa myös, että jos tehdään eri kerroksia teokseen, täytyy ensimmäinen betonikerros jättää karkeaksi ja pitää työ koko ajan kosteana, jotta seuraava kerros tarttuu siihen paremmin. Betoni ei saa myöskään kuivua liian nopeasti valmistuttuaan.

Oli aika nostaa vajasta esiin työpöytä, jonka päälle kanaverkosta ja sanomalehdistä tehty riikinkukon aihio asetettiin selälleen. Myös aiemmin tehty betonilintu oli mukana työpaikalla muistuttamassa, minkä tyylinen lintu voisi olla. Nehän tulisivat olemaan lähellä toisiaan pihassa.

Betonimassan sekoittamiseen tarvittiin sanko ja pora, jossa oli sekoitin päässä. Veden lisäksi seokseen lisättiin kuivabetonia, ja lattiatasoitetta sekä vähän saumauslaastiakin. Talon isäntä auttoi betonimassan tekemisessä. Emme löytäneet enää reseptiä edellisen linnun seoksen koostumuksesta. Muistelimme yhdessä, mitä siihen laitettiin, mutta varmaa ei ole, onko massa missään määrin samanlaista kuin edellinen. Toivon mukaan se on kuitenkin säänkestävää!

Riikinkukon vatsapuoli tehtiin ensin, ja sen annettiin kovettua yön yli kosteana pussin alla. Aamulla lintu käännettiin, eikä se hajonnut. Nyt voitiin aloittaa selkäpuolen, kaulan ja pään tekeminen. Massaa jouduttiin aina välillä valmistamaan lisää, koska se oli käyttökelpoista vain määrätyn ajan. Heidi lisäsi betonimassaa laastilapiolla, veistellä ja välillä käsinkin (on muistettava käyttää läpäisemättömiä käsineitä) saadakseen riikinkukon pohjakerroksen selälle sekä kylkiin, ja viimein kaulan sekä pään alueelle. Pinta jätettiin karkeaksi, jotta siihen kiinnittyisi hyvin seuraava kerros. Vähitellen ensimmäinen kerros alkoi muodostua betonilinnuksi.

Linnun toiseen kerrokseen Heidi päätti tehdä varmuuden vuoksi vähän erilaisen seoksen, sen pitäisi ainakin olla säänkestävää. Tässä käytettiin sementtilaastia kuivabetonin sijaan, ja massasta tuli hienompaa. Tällä kertaa tekeminen aloitettiin pyrstöstä.

Betonimassan sekoittaminen oli aina oikein suoritus ja mietin, miten sitä saisi helposti sekoitettua. Sitten muistin vanhan monitoimikoneen, jolla olin aikaisemmin tehnyt pullataikinaa. Nykyään pullataikinat jäävät tekemättä (vanhetessa ei pullaakaan saa syödä niin kuin ennen), joten kone sai nyt uuden tehtävän. Siinä oli helppo sekoitella pieniä määriä massaa päällimmäiseen kerrokseen käytettäväksi. Astia täytyi vain puhdistaa heti työn päätyttyä, ettei betonia jäisi astian pintaan. Nyt Heidi pystyikin sekoittamaan seoksen itse. Työtäkin hän saattoi jatkaa pidempään illalla, kun massaa syntyi näppärästi yleiskoneella.

Selän höyhenien yläosan muotoiluun meni taas aikaa niin, että ehti tulla yö, ja täytyi ihan houkutella työhönsä uppoutunut tekijä nukkumaan välillä. Niin sitä vain jäi vielä tehtävää seuraavaksikin päiväksi.

Pään viimeistely oli jätetty tehtäväksi projektin loppuun. Heidi ajatteli, että hän tekisi sen hieman tarkemmin. Hän taivuttelikin etukäteen riikinkukon nokan ja pään alueen hienosta metalliverkosta valmiiksi. Siihen olisi helppo saada kiinnitetyksi myös pään töyhtö. Aikomuksena oli tehdä muutakin hienosäätöä riikinkukoille.

Odotellessani uuden betonilinnun kuivumista ja valmistumista minä tutkin puutarhan kuntoa ja elämää. Huomasin, että tarvittaisiin todella ahkeraa ihmistä, joka kunnostaisi ruohottuneet käytävät. Aivan uskomatonta on, että hiekassa kasvaa heiniä ja puutarha villiintyy hetkessä, jos ei ole mahdollista huoltaa sitä koko ajan. Hienoa on kuitenkin se, että villiintyneessä puutarhassa viihtyvät linnut, pikku ötökät ja perhoset.

Jouduimme välillä lähtemään kaupunkiin ja betonilintu jäi kuivumaan pihalle. Tuli muita kiireitä, eikä riikinkukon viimeinen silaus edennyt aikataulun mukaisesti. Silloin päätin, että kukko on nyt valmis, kuten edellinenkin, ilman hienosäätöä. Kannoin isännän kanssa riikinkukon paikalleen kivien päälle, ja se sopi siihen juuri sellaisenaan. Kun Heidi tuli seuraavan kerran paikalle, hän antoi taas periksi päätökselleni, ja niin viimeistely jäi hamaan tulevaisuuteen.

Talon isäntä sai tehtäväkseen vielä muurata kivet toisiinsa, ettei betonilintu putoa maahan kivirakennelman päältä. Rakennelmasta tulin niin tukeva, ettei kukko hevillä tipu.

Minä olen tyytyväinen tähänkin betonista muotoiltuun riikinkukkoon, ja ihailen uutta tulokasta pihallamme. Siinä se tervehtii tulijoita tyynenä ja odottaa, että vesisateet tulisivat, ja lampi täyttyisi ääriään myöden vedestä kuivan kesän jälkeen. Silloin se voisi nähdä kuvajaisensa vedestä.

Talvipuhteena tuoli- ja jakkaraprojekti

Syksy ja alkutalvi olivat kiireistä aikaa, enkä ehtinyt kirjoittaa blogia, mutta lomaviikollani oli mahdollisuus kertoa pikku projekteistani. Maalasin viime vuoden alkupuolella kunnostamaani keittiön tuoliin koristeet. Haasteena oli lisäksi lapsena saamani pikkujakkaran kunnostaminen, koska sen istuinosa on haljennut. Jakkara on ollut ahkerassa käytössä, sitä tarvitaan tulta kohenneltaessa.

Viime vuoden alkupuolella maalasin keittiön kalusteita ja myös vanhan tuolin. Tuolin selkänojan molemmin puolin oli sorvattu kohokuviot, jotka muistuttivat vähän ruusunmarjoja. Kuviot oli maalattu kirkkaan punaiseksi. Maalasin silloin nuo kohdat uudelleen vähän hillitymmäksi, mutta haaveekseni jäi vielä tehdä kuvioon linnun pään kuvat, koska myös seinätapeteissa on lintujen kuvia. Silloin tuoli sopisi luonnikkaasti keittiön ympäristöön.

Koska tuoli oli maalattu Empire kalustemaalilla, käytin koristemaalaamiseen öljyvärimaaleja. Pensselilläni ja taiteilijan öljyväreillä ei saanut kovin tarkkaa jälkeä, joten koristeista tuli hyvin ”taiteelliset”.  Toisaalta ei ollut tarkoituskaan tehdä millään kynällä rajoja.

Kuvion väreihin tuli vaalean punaista, kuten seinässä olevassa tapetissa on. Linnun päätkin olivat vähän saman tapaisia, vaikkakin voisi sanoa, että jos seinässä on kottaraisten kuvia, niin tuolissa on enemmän närhen näköiset pään kuvat. Närhet ovat tulleet tutuksi täällä maalla, ne käyvät vierailemassa lintujen ruokintapaikassa. Meillä on kookospallo, jonka sisään on laitettu tali/siemenseos, josta pitävät niin talitiaiset, närhet kuin tikatkin.   Närhi on arka lintu, mutta se tulee kuitenkin ikkunan lähelle syömään. Verkossa oleva seoskin kelpaa niille. Aina ei löydy täytettyjä kookospalloja mistään, eikä itsekään osaa tehdä. Siispä kuitenkin närhen päänkuvat keittiön tuolin selkänojassa on omanlaisensa yksityiskohta, eikä se varmaan kaikille kelpaisi, mutta meitä se ilahduttaa.

Lämmitämme usein pönttöuunia täällä maalla ollessamme. Se säästää sähköä ja tuo muutenkin kotoista lämpöä taloon. Olen saanut lapsena pienen jakkaran, sisareni sai hiukan korkeamman ja minä nuorempana matalamman. Muistan, että minun jakkarani oli punainen ja sisarellani oli sininen. Lähdimme aikanamme opiskelemaan ja pois kotoa, mutta jakkarat jäivät kotiin. Myöhemmin isäni maalasi jakkarani uudelleen aina ajan hengen mukaan. Jakkara oli pitkään lapsuudenkodissani. Tänne minun tuolini tuli perintönä, ja sitä on käytetty ahkeraan; aina kun laitetaan puita pesään tai kohennetaan tulta.

.

Vähitellen jakkara alkoi kuitenkin halkeilla liitoksistaan. Se alkoi olla aika hutera ja pelkäsin, että se jonakin päivänä hajoaa jonkun painon alla. Minulla ei ollut työkaluja pinnan uudelleen liimaukseen, mutta halusin kuitenkin saada jakkaran toimivaksi. Sauman puhdistus ei onnistunut kovin hyvin. Laitoin kuitenkin Erikeeperiä saumakohtaan ja teippasin maalarinteipillä tuolin tiukasti ympäri, ajatuksena saada edes jonkinlainen pitävyys saumaan. Avasin teipit yön jälkeen. Liitos oli melko hyvä, mutta istuinosan puupinta ei ollut enää aivan suora.  Jos olisi ollut kunnon puupuristimet, jälki olisi toki ollut toisenlaista. Ei se kuitenkaan haittaa, kun se ei ole sentään halki enää.

Kun aioin hioa jakkaraa, huomasin, että osa jaloista oli myös irronnut liitoksistaan, osa taas oli tiukasti kiinni. Tyttäremme Heidi ehdotti, että liima ohennetaan ja valutetaan sitä irronneen jalan avautuneesta saumasta kolon pohjalle ja itse saumaan laitetaan vielä paksumpaa liimaa. Niinpä hän sai jalkojen liimauksen tehtäväkseen, ja sen jälkeen hän saikin istua tuolilla hyvän tovin, että jalat kiinnittyisivät takaisin liitoksiinsa. Kun liimaukset oli saatu tehtyä, ja saumat kuivuneet, hioin jakkaran

Pyyhin hiontapölyt mikrokuituliinalla. Heidi tiesi, että saumaa voisi häivyttää kitin sijaan hiontapöllyn ja liiman seoksella, En oikein pitänyt kitin käytöstä saumoissa. Kokemukseni oli, että kitti halkeilee usein aikojen kuluessa saumakohdissa. Niinpä Heidi teki seoksen hiontapölystä ja liimasta ja täytti saumakohdan seoksella.  Seosta ei ehkä ollut aivan tarpeeksi, mutta kyllä sauma melko hyvin saatiin häivytettyä.

Ajattelin ensin maalata jakkaran valkoiseksi, mutta sitten päädyin kuitenkin maalaamaan sen harmaaseen taittuvalla Empire kalustemaalilla, jota oli jäänyt keittiön kalusteiden maalaamisesta. Väri sopi hyvin lattian ja seinäpaneelin väriin, ja nyt maali oli vielä käyttökelpoista. Loppujen lopuksi kävi niin, että maali peitti hyvin ensimmäisellä kerroksella, jakkaraa ei tarvinnut maalata toista kertaa.

Sitten olikin aika rentoutua ja nauttia siitä, että oli saanut tehdyksi työn, joka oli pitkään odottanut tekijäänsä. Olin ostanut lautasen, joka sopi tarjoiluvadiksi suklaille.  Ne olimme hakeneet edellisenä päivänä Zsarissa olevasta Lindt-suklaapuodista. Kävimme tutustumassa tähän uuteen Zsar Outlet Village ostoskylään itärajalla. Siellä oli hiljaista, osa liikkeistä oli vielä avaamatta, n 70 % tiloista on vuokrattu ensimmäisessä vaiheessa. Suklaapuoti oli kyllä ihana, ja olihan siellä hyvä aasialainen ruokapaikkakin. Jälkiruokia tuli syödyksi liikaa, jouluhan on vasta mennyt, ja täytyisi päinvastoin rajoittaa syömisiään.  Nyt me joimme kuitenkin mukavasti kotona palkaksi työstämme kahvit, ja nautimme hyvästä suklaasta. Meillä oli nyt kunnostettu jakkara.

Maakellarin kunnostus kannattaa

Kuuma kesä uuvutti meidät niin, että moni suunniteltu asia jäi tekemättä. Kevään runsas hedelmäpuiden ja pensaiden kukinta tiesi työtä loppukesästä. Aikojen kuluessa olimme kunnostaneet vanhaa maakellaria, joka oli tehty ilmeisesti siksi, koska aiempi maakellari oli sortunut. Runsas sato oli kyllä mieleen niin meille kuin muillekin pihan asukkaille, säilöttävää riittäisi maakellariin asti.  Liiallinen kosteus oli kuitenkin tehnyt tuhojaan maakellarissa, nyt oli pakko ryhdistäytyä ja alkaa tosi toimiin.

Jo ennen meidän muuttoamme tähän taloon pihan yhdelle kulmalle oli sortunut maakellari, jonka valtavan isot seinäkivet olivat pudonneet kellarin pohjalle. Uusi betonirakenteinen maakellari oli rakennettu maan tasalle, ja sen ympärille oli koottu maa-ainesta eristykseksi. Kellarissa oli pieni tuulikaappi eli eteinen. Maakellari oli varjoisassa paikassa puiden katveessa ja vaja varjosti sitä aina, ettei aurinko päässyt suoraan paistamaan siihen. Vanha maakellari ja sen ovi löytyvät myös ensimmäiseltä postaukslta Pelastettava hirsitalo – korjausrakentamista kerrakseen.

Kun ensi kerran tutustuimme betonista rakennettuun kellariin, joka oli rakennettu kivikellarin sijaan, siellä oli aikaisemmin säilöttyjä hilloja suurissa lasipurkeissa. Perunat olivat puukehikkolaarissa, osaksi jo pilaantuneita. Heitimme kaikki pois, ja pesimme kellarin katosta lattiaan ja käytimme erilaisia aineita torjuaksemme sieltä kaikki mahdolliset kasvustot.

Vuosia sitten saimme syntymäpäivälahjaksi siskoni mieheltä ovet kellariin. Oviin oli tehty tuuletusreiät alaosiin, ja niitä asennettaessa myös karmin alaosaan sivulle jätettiin pienet aukot tuuletusta varten. Maalasin ovet, ja kaikki tuntui olevan kohdallaan. Huomasimme myöhemmin, että se ei kuitenkaan vielä riittänyt lämpötilan tasaamiseen. Kosteus teki tuhojaan, ja minua harmitti, ettemme huomanneet ongelmaa aiemmin, jolloin tilanteeseen olisi voinut vielä puuttua.

Etsin erilaisia ohjeita, ja löysin Rakenna Oikein -sivustolta, että tuuletusputki olisi hyvä rakentaa maan alta niin, että tuloilma viilenee kesällä ja lämpenee talvella. Tässä meidän mallissa ei sitä ollut tekijä huomioinut, emmekä sitä jälkikäteen enää lähteneet tekemään. Kellarin kosteuteen oli syynä ehkä myös se, että maakellarin lattiakin oli tehty betonista. Jos lattia olisi ollut maata, se olisi tasannut kosteutta.  Pienet katolle menevät tuuletusputket eivät riittäneet tuulettamaan tarpeeksi kellaria. Katon tiiviydestä johtuen siihen kondensoitui kosteutta, niin että usein katosta tippui pisaroita. Tuuletusputkesta tuli kerran hiiri sisään kellariin. Olimme varastoineet kellariin aika paljon omenoita pergamiinipaperiin kiedottuna ja laatikoihin pakattuna, ja hiiri oli maistellut vähän jokaista omenaa, ehkä ajatuksena löytää valikosta parhaan makuinen. Sen jälkeen laitoimme metalliverkot tuuletusputkien suille estämään ei-toivotut vieraat.

Jo ensimmäisen vuoden jälkeen huomasimme, että maakellari oli liian lämmin kesällä, sen lämpötila olisi pitänyt olla aina yli 0 astetta, eikä saisi nousta kesälläkään kovin korkealle, tavoitteena pidimme alle +10 astetta. Jos lattia olisi ollut maata, niin lämpö ja kosteus olisivat voineet olla tasapainossa. Emme uskaltaneet rikkoa kellarin lattiaa, pelkäsin, että koko rakennelma luhistuu sen seurauksena. Muutama vuosi sitten purimme kellarin päältä maa-ainesta ja laitoimme siihen lisäeristyskerroksen, osaksi sivuille ja lisäksi kattoon. Ajattelimme, että tämä auttaisi lämpötilan vakauttamiseksi. Maan takaisin laittaminen oli hiukan haasteellista, mutta saimme sen pysymään kanaverkkojen avulla. Maata piti saada puolesta metristä metriin seinien ympärille ja katon päälle.

Etuosaan oven yläpuolelle kyhäsimme väliaikaisesti esteen puurakennelmasta, ajatuksena, että myöhemmin voimme tehdä siihen paremman ratkaisun. Sivuseinätkin jäivät väliaikaisratkaisuksi, ja nämä ratkaisut ovatkin sitten olleetkin pitkään.

Vuosien saatossa kävi ilmi, että sisemmän oven karmit ja oven yläosa olivat liiallisesta kosteudesta johtuen alkaneet lahota. Ja koska meillä on tulossa poikkeuksellisen suuri omenasato, täytyi ovelle tehdä jotakin. Niinpä sitten kovimmilla helteillä ja ukkoskuurojen keskeyttämänä isäntä sai tehtyä kellarin sisemmän oven aiemman tilalle. Mitat saatiin vanhasta ovesta, samoin sisäosan eristeet. Puuosat uusittiin kokonaan, koska oven täytyi olla tukeva. Siinä kului viikko, kun isäntä maalasi kaikki puuosat sekä sisä-, että ulkopuolelta varmuuden vuoksi, ettei ovi enää lahoaisi.  Oven karmien ympärille täytyy vielä laittaa kosteuseristettä estämään liian kosteuden pääseminen puurakenteisiin oviin.

Seinät piti pestä taas uudelleen, ja ostimme lisäksi kalkkimaalia, jolla maalattiin seinät ja katto. Se auttaa seiniä pysymään parempana ja tuo kellariin valoisuutta. Kalkkimaalin levittämiseen tarvittiin suojavarustus, mutta isäntä oli kärsivällinen ja maalasi useampiakin kerroksia seiniin sekä kattoon. Toivottavasti tämä työ auttaa osaltaan kellaria pysymään paremmassa kunnossa.

Lattialle olisi voinut laittaa tiiliä, mutta meillä on toistaiseksi käytetty puuritilöitä. Pullojen säilytykseen on myös puiset telineet ja hilloille puiset hyllyt. Olen miettinyt, että ne voisi vaihtaa esim. alumiinihyllyihin ja telineisiin, niin niiden puhdistaminen sujuisi helposti painepesurilla aina seuraavan satokauden alussa.

Talon isäntä on kaivanut jo aiemmin sadevesikerääjät ja laittanut salaojaputket, joten vesi ei keräänny oven eteen. Sisemmän maakellarinoven karmien viereen tehdään vielä tuuletusaukot ja oven alle jätetään rako tuuletusta varten. Kellarin ulko-oven vieressä olevien sivuseinien rakentaminen ja mahdollisesti suojakatoksen laittaminen oven yläpuolelle vaatii vielä tekemistä. Siinäpä maakellari haastetta loppukesäksi

Koristekaivo ja betonisomistuksia pihaan

Taiteiden hirsitalon pihapiirissä esiintyy monenlaisia elämää, varsinkin keväällä, kun linnut alkavat pesiä.  Lintujen seuraaminen on innoittanut myös kuvanveistopuuhiin. Kerron lähemmin, miten syntyi aikoinaan pihataiteeksi vanha kivistä tehty koristekaivo ja betoninen riikinkukko sen reunalle sekä raparperinlehti vadiksi.

Linnut näyttävät suosivan talomme puutarhaa, joka on ehkä tarpeeksi luonnontilainen ja vanha. Vanha piha houkuttelee myös tekemään taidetta omaksi iloksi. Meille oli jäänyt aikoinaan saunan purkamisen yhteydessä kasa kestäviä vaaleita tiiliä ja betonipaloja pihalle, ja ideoimme niille uuden tehtävän. Sen sijaan, että ne olisi heitetty jätteisiin, kokosimme ja muurasimme tiilistä kalliolle kaivon tapaisen rakennelman.  Kalliota peitti osaksi paksu sammalmatto, mutta osassa rehotti lisäksi heinikko, jota olin yrittänyt raivata ja siistiä vuodesta toiseen. Kuorimme kallion paljaaksi alueelta, johon koristekaivo koottiin.

Olin ollut pitkään kiinnostunut puutarhan betonisomisteista ja selaillut erilaisia lehtiä ja kirjoja saadakseni tietoa asiasta. Tyttäremme Heidi innostui myös betonin työstämisideasta, ja päätti tehdä kaksi riikinkukon pihalle. Riikinkukkojen tekemiseen tarvittiin suunnitelma. Ensin täytyi tehdä kanaverkosta ja sanomalehdistä aihiot, joiden päälle oli tarkoitus muotoilla betoniseos. Seoksessa olisi mukana myös aineosia, jotka tekisivät teoksista säänkestävät. Lisätietoa betonista.

Koristekaivon ulkopuolelle tuli kapea hiekkakäytävä. Seuraavaan kehään istutimme pienet pensaat ja peittelimme kehän katekankaalla. Suunnitelmissa oli tehdä raparperin lehtiä muotteina käyttäen koristelaattoja kehään pensaiden välille. Talon isäntä valmisti meille betoniseoksen ja teimme muutaman lehtilaatan kokeeksi. Mielestäni ne eivät kuitenkaan sopineet ympyrään, joten asettelimme pensaiden väliselle alueelle betonilattiasta jääneitä purkupaloja. Palasien väleihin tuli hienoa hiekkaa. Rajasin kehän reunukset vanhoilla jätteeksi jääneillä tiilen paloilla. Pensaiden alle laitoimme kateainetta. Ajattelin näin estäväni jokavuotisen heinänraivaustehtävämme. Tämän kehän jälkeen kaivoimme vielä kalliota esiin yhtä kehää varten. Siihen kallion päälle laitoimme karkeampaa hiekkaa.

Kasvimaallemme oli kasvanut yksi niin iso raparperinlehti, että sitä oli aivan pakko kokeilla muotiksi koristevadin tekemiseen.  Laitoimme raparperinlehden alle hiekkaa kumpareeksi. Sen päälle asetin ison raparperinlehden takapinta ylöspäin. Taas tehtiin betonimassaa erä. Levitin sitä lehdelle ja asetin palan kanaverkkoa päälle, Sitten levitin toisen kerroksen verkon päälle ja muotoilin reunat, minkä jälkeen massa sai kuivua yön yli. Pidimme vadin vielä muutamia päiviä muovin alla ja kostuttelimme sitä välillä. Lopuksi otimme lehden pois valun pinnalta.  Siitä tuli oikein komea vati puutarhaan.

Sitten tuli aika tehdä lintuja. Heidi suojasi itsensä vanhoilla vaatteilla ja kumihanskoilla. Hän muotoili ensimmäisen linnun suoraan kanaverkkoaihion päälle ilman, että siihen tehtiin varsinaista valumuottia. Työhön kului yllättävän paljon aikaa. Lintuakin pidettiin kosteana monta päivää. Kun sitten yksi lintu oli valmis, huomattiin, että ajanpuutteen vuoksi toisen linnun tekeminen siirtyisi myöhemmäksi. Heidi oli sitä mieltä, että riikinkukon pää jäi kesken. mutta minulle se kelpasi sellaisenaan.

Niin vain kävi, että toinen linnuista on edelleen tekemättä valmiiksi asti. Se odottaa pulleana kanaverkossaan aikaa, jolloin taas pihassa tekee mieli taiteilla.

Tänä keväänä tarkastelin villiintynyttä puutarhaa ja siihen tehtyjä koriste-elementtejä. Huomasin, että raparperinlehtivati oli pysynyt edelleen ehjänä talven yli puutarhassa, samoin yksi iso laatta lammen reunalla. Pienemmät ja ohuemmat laatat polulla olivat osaksi murtuneet.

Koristekaivo on alkanut sammaloitumaan ja riikinkukko on pysynyt jokseenkin samanlaisena. Ehkä riikinkukon päälle olisi voinut levittää piimävesiseosta, että sekin olisi saanut vanhan näköisen sammaleisen pinnan. Koristeveistosten betoniseos oli siis säänkestävää. Ainoana ongelmana ovat heinät, jotka tunkevat hiekan ja kivien seasta terhakkaasti esiin. Hiekka sen enempää kuin kivetkään eivät auttaneet täysin niiden torjunnassa. Pensaat tarvitsivat multaa ja vaikka suojasimme ympyrän peitekankaalla ennen katteen, hiekoituksen ja kivielementtien sijoittamista, ei sekään ole estänyt heinien kasvua.

Tänä keväänä kitkin heinät taas kerran pois alueelta, ja päätin laittaa pensaiden väliin sammalkatteen. Koska koristelammen kivipohjaan oli kasvanut sammalta, kuorin sen pois ja käytin sammaleet tähän tarkoitukseen. Ehkäpä sen lisääminen betonipalojen päälle pitää heinät kurissa.

Halusin laittaa kukat pensaiden väliin antamaan väriä silloinkin, kun pensaat eivät kuki. En tiedä, selviävätkö kukat niin kuumassa paikassa ilman kastelusysteemiä. Koristekaivo kaipaa luultavasti vettä pohjalle. Sieltä vesi voisi vähitellen tihkua ympärille pitäen kukat ja pensaat kukoistuksessa.

Ehkä nyt pääsemme vähän helpommalla kuin aiemmin, jospa sammalet laattojen päällä pitäisivät heinät poissa. Vaikka ei helpotusta saataisikaan, niin onhan siinä vanhaan pihaan omaperäistä taidetta. Kun katselen ja arvioin sitä hankkimastamme hauskasta pihakeinusta, kuuluu läheltä korpin klong-huutoja ja närhen karhea rääkynä, nämä linnut osaavat matkia myös muiden eläinten ja lintujen ääniä taitavasti. Mustarastaan kaunis huilumainen laulu kevätillassa ilahduttaa. Peippo livertää pihakoivussa ja joka puolelta kuuluu lintujen ääniä, ympärillä soi kevät.

Jatkossa koristekaivo saa reunalleen tai uuteen paikkaan sijoitettavan toisen riikinkukon. Tästä kerron tarkemmin tulevilla poustauksilla.

Koristeita keltaisen salin kattoon

Olimme jättäneet keltaisen salin kattoon Halltex-levyt, mutta nyt oli aika muokata salin ilmettä. Lisäsimme levyjen kulmiin koriste-ruusukkeet ja kattoon lampun yläpuolelle koriste-elementin. Käyttämällä mielikuvitusta katosta saatiin mielenkiintoisempi ja persoonallisempi.

Suunnitelma oli kypsynyt vähitellen, aina välillä silmät hakeutuivat keltaisen salin kattoon – sille täytyisi tehdä jotakin vielä. Katto vaikutti kyllä siistiltä, mutta ankealta. Olimme tyttäremme Heidin kanssa kehitelleet ajatusta: Halltex-ruutujen kulmiin kiinnitettäisiin pienet kipsistä tehdyt ruusukkeet. Valaisimen yläpuolelle voitaisiin vielä rakentaa koristelevy, johon voisimme joko taiteilla kattomaalauksen tai sitten kehitellä siitä ”kattorosetin”.

Olin joskus katsellut Rakennusapteekin tuotteista sopivaa koristemallia kiinnitettäväksi salin katon paneelien kulmiin, mutta juuri siihen tarkoitukseen sopivia en ollut löytänyt, ja olisivat ne tulleet kalliiksikin, kun paneelien kulmia oli niin paljon. Mietin silloin, että jonakin päivänä vielä teen sopivan mallin, joista monistamme koristeet katon paneelien kulmiin.

Ajattelin, että koska Heidi oli tehnyt muotteja kakkujen ja leivosten koristelemiseen, hänellä voisi olla taipumusta kehitellä ideaa, ja toteuttaa myös rakennuspuolen koriste-elementtejä. Hän on ollut muutaman vuoden hammasteknisellä alalla, ja saanut kokemusta kipsin työstämisestä. Hän oli tutustunut sellaisiin muotintekomateriaaleihin ja kipseihin, joiden avulla olisi mahdollista toteuttaa hyvin myös koristeruusukkeiden tekemisen. Hän pystyi tekemään muotteja, jotka jouduttivat itse suunnittelemiemme koriste-elementtien tekoa. Hammastekninen kipsi on kovempaa, ja siinä valantatekniikka poikkeaa tavallisen kipsin valmistamisesta. Tulos on hienostunut ja pinta samettimaisempaa kuin normaalikipsillä tehtynä.

Olin pelastanut roskapisteestä muutama vuosi sitten ison kullatun peilinkehyksen, jonka kulman kipsikoriste oli vaurioitunut. Heidi korjasi sen jokin aika sitten tekemällä muotin taulun toisesta kulmasta, ja valamalla siihen kipsin. Osan hän kiinnitti sitten rikkoutuneeseen kulmaan. Kun paikkakohta oli kullattu, korjauskohtaa ei helposti edes huomaa, jollei tiedä, missä se on. Ajattelin, että se kehys sopii erinomaisesti keltaiseen saliin. Taulu siihen on tosin vielä tekemättä, kehys odottaa vielä uutta tulemista. Tästä innostuneena halusin kuitenkin, että nyt voitaisiin katon koristeet tehdä, kun tämäkin kävi näin hienosti.

Hahmottelimme Heidin kanssa erilaisia koristevaihtoehtoja, ja aloin muotoilla Original Sculpey-massasta suunnittelemaani mallikappaletta koristeruusuksi, joka tulisi Halltex-levyjen kulmiin. Huomasin, että kokeilukappale on liian matala, joten lisäsin siihen materiaalia, jota aloin muotoilla edelleen. Jossakin vaiheessa olisin tarvinnut lisää hyviä työvälineitä, jotka olivat Heidin matkassa. Kun hän tuli, jatkoi hän minun tekemääni aihiota, ja pian tulos alkoikin jo näyttää hienostuneemmalta ja paremmin toimivalta.

Kipsivalumuotissa ei voi olla sellaisia allemenoja, jotka estävät esineen muotista irrottamisen. Muottiin kannattaa myös laittaa valmiiksi ruuvin kiinnitystä varten tappi, joka valettaessa jättää muotin keskelle tyhjää. Silloin on helpompi porata koristeeseen ruuville reikä. Sitä tarvitaan, kun kiinnitetään koriste kattoon. Ruuvin päälle voi halutessaan keksiä peitteen, esim. kipsimassaa tai sitten kiinnittää ruuvin päähän ruuvisuojus tms. Helmikoriste olisi yksi vaihtoehto, joka peittäisi ruuvin kannan.

Alan ammattilaisena Heidiltä valu sujui helposti, minä tuskin olisin saanut aikaan kolmeakymmentä ruusuketta aivan heti! Kipsin tekeminenkin vaatii taitoa, siihen ei saa tulla ilmakuplia sekoitusvaiheessa. Kipsi oli hyvälaatuista, erikoiskovaa ja kipsitäryttimen avulla kipsiin ei jäänyt myöskään valuvaiheessa kuplia, jotka voisivat vaikuttaa sekä näköön että ruuvausvaiheessa työstöön.

Koristeruusukkeet annettiin kuivua, ja porasin niihin reiät ruuvien kiinnittämistä varten. Osa niistä oli kunnolla kuivunut, mutta viimeisimmät olivat vielä hiukan kosteat poratessani reikiä. Silloin poraaminen oli todella hankalaa, ruusuke kuumeni eikä poranterä ollut mennä millään koristeen läpi. Ylikuumennutta poranterää joutui hiukan jäähdyttelemään, ennen kuin pystyi jatkamaan. Sain kuitenkin porattua reiät, ja kaikki ruusukkeet säilyivät ehjinä. Talon isäntä sai pisimpänä tehtäväkseen ruuvata ruusukkeet kattoon.

Kattoon lampun yläpuolelle oli määrä tehdä myös koriste-elementti, iso ”kattorosetti”. Kevyttä materiaalia oli vaikea löytää, mutta asia ratkaistiin sitten sillä, että ostimme ohutta vaneria, johon täytyi tietysti hankkia kehyslistaa, jonka avulla levy saataisiin siististi ja suorana kattoon. Ajattelimme koristella tai maalata siihen taidetta.  Mietimme hartaasti, millainen elementti sopisi keltaisen huoneen kattoon. Olisin halunnut tehdä siihen kattomaalauksen, mutta aikamme pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että katon kanssa samanvärinen valkoinen tuo kuitenkin parhaiten tasapainoa huoneen tunnelmaan.

Ohut vanerilevy tuettiin pohjasta laudoilla. Kehykset sahattiin turhankin järeällä pyörösahalla, jolla sai kuitenkin jiirikulmat tehdyksi aika tarkasti.  Maalasin levyn ja kehykset ensin Sadolin tartuntapohjamaalilla ja sitten vesiohenteisella Joker-maalilla.

Etsimme sopivia koriste-elementtejä, joista olisimme saaneet kuvioita ja koristeita katon ”rosettiin”. Olin ostanut joskus kirpputorilta styroksisen pienen kattorosetin, jonka nyt sain vihdoin käyttöön. Sahasin rosettiin pyörösahalla sopivan reiän, josta olisi mahdollista saada läpi sähköjohdot ja koukun kattolampun ripustusta varten. Maalasin rosetin samalla maalilla kuin levy oli maalattu.

Liimasin rosettiin vielä samanlaiset kukkakoristeet kuin halltex-levyjen nurkkiin kiinnitettiin. Alku oli valmiina, mutta nyt tarvittaisiin vielä mielikuvitusta, jotta saataisiin sopivan näköinen koriste-elementti kattoon.

Heidi oli säästellyt erilaisia nappeja ja puukoristeita, joiden avulla pääsimme alkuun. Hänellä oli jokunen muotti, jolla tehtiin pieniä kuvioita, Isommat koristukset Heidi teki kakkumuotilla, jonka hän oli itse tehnyt aiemmin. Vähän pienemmät hahmot hän teki nyt myös itse lisäten vielä kasvojen pohjaelementiksi ostamansa muotin kuviota.

Sommittelimme kuvioita hartaasti, aina vain uudelleen. Levy oli kuin palapelin pohja, johon kerätään yhteensopivia paloja. Vihdoin olimme tyytyväisiä, ja sitten alkoi liimaaminen. Isoihin kasvokoristeisiin Heidi porasi reiät, ja kiinnitimme koristeet liimaamalla sekä ruuvaamalla. Halusin, että painavatkin koristeet pysyvät varmasti katossa

Kun levyn koristeet olivat turvallisesti kiinnittyneet, oli aika nostaa elementti kattoon. Aikani pähkäiltyäni kiinnityksiä, päätin, että elementti nostetaan ensin ylös pyörylän keskellä olevaan metallikiinnikkeeseen ja sen jälkeen levy ruuvataan sivusta ja keskeltä vielä kattoon. Niin sitten kävikin, että saimme elementin melkein kunnialla kattoon, yksi naispääfiguurin pala tosin murtui ja irtosi, koska Heidin pää osui siihen. Palat liimasin myöhemmin takaisin koriste-elementtiin. Levy kiinnitettiin lopuksi kulmista sekä keskivaiheilta kattoon ruuveilla. Ruuvien päät maalattiin ja kulmiin liimattiin lehdykät ruuvien kantoja peittämään. Kun saimme koriste-elementin kattoon, saatoimme arvioida, oliko idea hyvä. Näytti siltä, että se on kyllä hyvä, mutta ehkäpä ostamme vielä listaa elementin reunaan, se sitoisi paremmin koriste-elementin muuhun kattoon. Se jää vielä mietintämyssyyn. Ehkäpä joskus…

Vihdoin saimme valmiiksi sen, mitä olin suunnitellut jo kauan aikaa sitten. Kyllähän siinä töitä riitti, mutta oli se sen arvoista!

Pääsiäiseksi saatiin työt valmiiksi.  Sen jälkeen oli mahdollisuus tehdä myös pääsiäiskortteja. Mietin, miksi pääsiäiskorteissa kuvataan tipuja, munia, narsisseja tai mitä värit merkitsevät pääsiäisenä. Ylen uutisissa kerrottiin muutamia vuosia sitten asiasta: Pääsiäisen symbolien avulla voitiin pääsiäisen perinnettä viedä eteenpäin. Pääsiäispuput suuntaavat mielen elämän ihmeeseen. Pääsiäismunat ovat uuden elämän symboli. Valkoinen väri kertoo, kuinka Jeesus kuoli viattomana, pääsiäistiput taas kuvaavat ylösnoussutta Kristusta. Violetti väri on paastonajan ja katumuksen väri, keltaiset narsissit puolestaan kertovat uudesta elämästä.

Akvarellit

Alla näet osan keltaisen salin seinillä olevista akvarelleista. Kuvien alapuolella ovat myös linkit, joiden kautta pääset katsomaan muitakin akvarelleja.

Lintuakvarelleja >

.

Heinä- ja villa-akvarelleja >

.

Järviakvarelleja >

.

Uutta ilmettä keittiöön

Kun talvipakkaset sattuvat kohdalle, kääntyy katse lämpimään keittiöön. Ei tee mieli mennä ulos, joten kannattaa tehdä rästiin jääneitä sisätöitä. Tupakeittiön pirtinpöydän pinta oli vaurioitunut, ja nyt oli hyvä aika maalata pirttikalusto uudelleen. Kun pöydän väri vaihtuu, on paikallaan ostaa myös uusia väreihin sopivia kuppeja ja tekstiilejä. Keittiö voisi saada hieman uutta ilmettä.

Kotoa perinnöksi saamani pirttipöytäkalusto oli koko lapsuuteni kodissani. Pöytä ja penkit isäni maalasi joitakin kertoja, aina kiiltävällä maalilla. Muistan, kuinka penkistä sai liukumäen, kun toisen pään nosti tuolille. Olimme varsin toiminnallisia lapsia, ja laskettelimme mäkeä veljeni ja sisareni kanssa hiki otsalla, aina vain uudelleen ja uudelleen.

70-luvun voimakkaan ruskeaan seinään oli sopinut ruskeasävyinen pirttikalusto. Kun me saimme sen nykyiseen tupaamme, mietin pitkään kaluston maalaamista uudelleen. Isäni maalaukset olivat ammattitaidolla tehtyjä, joten en olisi ryhtynyt kuitenkaan toimiin, ellei olisi käynyt niin ikävästi, että kynttilä poltti pöydän pintaa huomaamattamme. Tuikkukynttilän päälle oli vahingossa osunut muovipussi, josta tuli levisi vähitellen mustuttaen maalipintaa. Onneksi huomasimme vahingon ajoissa, ettei käynyt pahemmin. Lomani sijoittui tällä kertaa sydäntalveen, ja talven kylmyyttä paetakseni otin tehtäväkseni maalata keittiön kalusteita meille  paremmin sopivilla väreillä. Keittiö kaipasi uutta ilmettä.

Keittiössä oleva vanha kaappi oli mattapintainen. Halusin maalata myös pirttipöytäkaluston puolihimmeäksi ja saman väriseksikin.  Kaupassa myyjä ehdotti maaliksi perinteistä kalustemaali Empireä, koska pirttikalusto oli aiemmin maalattu luultavasti Miranol-maalilla. Empire on hyvin tasoittuva, hyytelömäinen puolihimmeä alkydimaali. Olin maalannut Miranolilla pari pöytää, ja niiden pintaan tuli jostakin syystä aina pölyhippuja kuivausvaiheessa. Toivoin, että puolihimmeä maali antaa anteeksi pienet virheet paremmin kuin kiiltävä. Näillä eväillä valitsimme myyjän ehdottaman maalin, vaikka mietin jälkikäteen, että olisi varmaan pitänyt perehtyä tarkemmin erilaisiin ekologisiin vaihtoehtoihin.

Oikean sävyn löytäminen Tikkurilan värikartasta olikin haasteellista. Juuri sitä sävyä ei löytynyt, jota olisin halunnut. Meillä oli mukana vain kännykkään tallennettu kuva kaapista. Minulla oli kuitenkin myös mielikuva maalista ajatuksissani, ja näiden pohjalta valitsimme värin pöydän ja penkkien pitojen maalaamiseen. Pöydän jalkojen väriksi ajattelin valita penkkisängyn kauniin vaalean harmaan, mutta aivan saman väristä ei löytynyt. Valitsimme mielestämme lähinnä oikean harmaan sävyn.

Isäntä otti tehtäväkseen pintojen puhdistamisen ja hiomisen, tällä kertaa kulmahiomakoneella, koska tasohiomakone ei suostunut käynnistymään.  Minä viimeistelin käsin kohdat, jotka näyttivät vielä kaipaavan hiontaa.

Puhdistin pinnat mahdollisimman tarkkaan hiontapölyistä. Maalasin pöydän kannen ja penkkien pinnat, mutta kun maali kuivui, se oli aivan eri väristä kuin olimme nähneet värikartasta. Se oli lähinnä erikoisen vaalean sininen. Yllätyin aika tavalla lopputuloksesta, koska aiemmin ei ollut vastaavaa ongelmaa ilmennyt värien kanssa. Olikohan sekoitus tehty väärään maalipohjaan?! Huomasin jälkikäteen, että Empiressä oli valkopohjainen ja väritön vaihtoehto.

En tyytynyt tähän, vaan veimme vanhan kaappimme laatikon malliksi kauppaan saadaksemme oikean sävyn pöytäämme. Niin sitten maalasin pöydän ja penkkien pinnat uudella värisävyllä. Hämmästyksekseni uusi sävy oli vielä kauempana kaapin sävystä kuin edellinen maali, se oli tumman sammalen vihreä. Uusi väri oli todella huono vaihtoehto keittiön muihin väreihin verrattuna, joten otin riskin, ja sekoitin itse näistä saamistamme väreistä mielestäni sopivan sävyn. Maalasin vielä kertaalleen pöydän kannen ja penkkien pinnat. Kyllä oli helpotus, kun sävystä tuli meille sopiva. Keittiö väreineen tuntui nyt oikealta ja luonnikkaalta.

Harmaat jalat olivat hiukan eri sävytteiset kuin tavoittelemani penkkisängyn harmaa, mutta sopivat tosi hyvin pöydän ja penkkien pintalevyjen väriin. Loppujen lopuksi olimme tyytyväisiä, vaikka pöytäpinnan maalaaminen olikin haasteellista. Hyvän pensselin sijaan olisikin ollut paikallaan ostaa tela maalin levitykseen isoille pinnoille. Maalipensselillä en ehtinyt levittää maalia tarpeeksi nopeasti laajalle alueelle, maalin pinta kuivui sen verran nopeasti, ettei tuoretta pintaa ja jo levitettyä maalia saanut aivan tasaisesti ilman pensselin jälkiä. Penkit sen sijaan olivat pienempiä pintoja, ja ne ehdin maalata kerralla tasaisesti.

Yksittäinen kirpputorilta löytämämme tuoli sai lopulta sekin samat värit kuin pirttipöydän kalusto. Hioimme sen pinnat kevyesti, ajan patina sai jäädä. Kirkkaanpunaiset kuviot selkänojassa vaihdettiin pehmeämpiin sävyihin. Haluan taiteilla pyörylöihin linnun pään kuvan ja selkänojan keskellä olevaan leveämpään lautaan ehkäpä myös lintuja, mutta kerron siitä myöhemmin, mikäli visio toteutuu.

Kun pirttikalusto oli maalattu, tuntui oikealta hankkia siihen sopivia astioita ja tekstiilejä. Teekupit olivat rikkoutuneet aikojen kuluessa yksi toisensa jälkeen, joten uusia tarvittiin. Etsin erilaisia meille sopivia vaihtoehtoja, ja löysin tupakeittiön tapetteihin sekä tauluihin sopivat Vallilla -kupit, jotka miellyttivät meitä kovasti. Niissä oli tiiran kuvat kyljissä, ja mustapohjaiset kupit olivat kuin tehty meidän tupaan kuuluviksi. Näiden Tiira -kuppien lisäksi ihastuin myös mm. punakuviollisiin Naimakauppa -kuppeihin. Pyysin apua Heidiltä ja isännältä valinnan suhteen, ja äänestys oli yksimielinen, Tiira -kuppi oli paras valinta meille.

Haeskelimme Heidin kanssa tekstiilejä, jotka sopisivat kuppeihin, pöytään ja tupakeittiömme väreihin. Niitä olikin vaikea löytää. Päädyimme lopulta liinoihin, jotka vaikuttivat väreihin sopivilta. Kun sitten kokeilin niitä pöytään, minun täytyi vähän muuttaa ajatusta, ja tein mustasta kaitaliinasta neljä tablettia. Ne sopivat vaaleanpunaisen kaitaliinan, kuppien ja lautasten kanssa oikein hyvin.

Heidi oli virkannut meille WC:n yläikkunaan verhon, kun valittelin, että nykyinen verho ei sopinut tyyliin. Olin myös miettinyt monta kertaa, pitäisikö keittiön ikkunoihin laittaa verhot. Toisaalta niitä ei tarvitsisi, mutta silloin tällöin olen kuitenkin kaivannut illalla verhoja, samoin suojaksi silloin, kun aurinko häiritsee liikaa valollaan..

Päätimme, että ehkä pienet verhot ikkunoihin eivät sittenkään olisi haitaksi tälle tuvalle. Olimme tutkineet Vallilan tuotteita mukeja etsiessämme, ja sieltä osui silmiimme juuri oikean sävyinen kangas, joka sopisi yläikkunaan virkatun verhon väriin samoin kuin Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein-tapetin pohjaväriin. Ensin ajattelin, että verhot täytyisi olla pellavaa, mutta kun tutkimme Heidin kanssa kangasta, olimme molemmat sitä mieltä, että tämä Kristalli 150 Cm Light – viskoosikangas oli hyvä vaihtoehto näihin ikkunoihin. Kangas oli ohutta ja miellyttävän tuntuista. Heidi antoi itselleen ostamansa Vallila Luontopolku Luxus -sivuverhon kokeiltavaksi myös meille, mutta kangas sopi mielestäni paremmin olohuoneen ikkunoihin. Keittiö taas olisi edukseen yksivärisissä verhoissa.

Niinpä sitten leikkasin kankaan ikkuna-aukkoihin sopiviksi verhoiksi ja ompelin reunat sekä päädyt. Olin tyytyväinen verhojen keveyteen ja värisävyyn.

Halusin tehdä verhoihin pitimet, joilla ne kiinnitetään sivuille. Virkkasin ne samasta langasta kuin Heidin tekemä yläikkunan pitsiverho. Pujottelin vanhan koristenauhan sekä pitimiin että yläikkunan yläreunaan

Ommellessani verhoja en ajatellut, että ikkunat olisivat eri kokoisia. Kun sitten kokeilin ensimmäisiä verhoja toisiin ikkunoihin, huomasin yllätyksekseni, että kaikki ikkunat olivat hiukan eri kokoiset. Joudun huomioimaan sen muissa verhoissa, mutta onneksi kangasta oli tarpeeksi, että voin pidentää ne joka ikkunaan sopivan pituisiksi.

Kun ihastelin lintujen kuvia kupeissa, huomasi isäntä hienon linnun nokkimassa talipalloa. Minulle tuli kiire hakea kamera. Lintu oli närhi, arka ja helposti säikkyvä. Yrityksistäni huolimatta en saanut siitä kovin hyviä kuvia, koska ikkunamme ovat puhallettua lasia, mikä saa kameran tarkentamaan ikkunan lasiin linnun sijaan. Keittiö tuntui nyt hieman kodikkaammalta.

Tupakeittiön akvarelleja

Alla näet tupakeittiön seinillä olevista akvarelleista. Kuvien alapuolella ovat myös linkit, joiden kautta pääset katsomaan muitakin lintuakvarelleja.

Lintuakvarelleja >

Olen kirjoittanut värisuunnittelusta myös aikaisemmalla postauksellani.

Joulu saapuu Taiteiden hirsitaloon

Talven pimeimpänä aikana saapuu joulu tuoden valoa ja joulumieltä. Vuosi vuodelta joulu tulee kuin yllättäen. Tuntuu siltä, ettemme ehdi valmistautua kunnolla etukäteen, emmekä saa rauhoittua ja nauttia tarpeeksi, kun kaikki on jo ohitse. Paluu arkeen alkaa. Suunnitelmia on paljon, mutta ehkäpä sitten seuraavana jouluna tulee niiden aika, joita nyt ei ehdi tekemään.

Joulu on meille suuri juhla, ja juhlapyhät sijoittuvat juuri sopivasti katkaisemaan arjen. Joulu jaksottaa kansan elämää, vaikka sen varsinainen sanoma olisi unohtunutkin. Perinteisesti ihmiset haluavat jouluna muistaa myös yksinäisiä ja vähempiosaisia. Joulun aika antaa virikettä tehdä itse asioita, joita ei tavallisesti tee. Jouluruokien lisäksi lahjojen ja korttien tekeminen saa aikaan kiirettä, pidetään jouluvalvojaisiakin.

Joulukorttien lähettäminen oli ennen tärkeä tapahtuma, mutta joidenkin mielestä se ei ole enää tarpeen näin somemaailmassa elettäessä. Tänä päivänä usein enää vanhat ihmiset lähettelevät joulukortteja. Korttien sijasta moni kuittaakin muistamiset Facebookissa tai kännykkäviestinä. Olen itsekin vähitellen taipunut nykyaikaan, vaikka kyllä joitakin kortteja tulee tehtyä ja lähetettyä vanhanaikaisesti postissa, kuten ennenkin.

Sivuillani löytyy suomen-, ruotsin- ja englannin kielisiä elektronisia joulukortteja.

Taulujakin voi maalata vuodenaikojen mukaan, ei aina tarvitse olla samat taulut seinällä. Vanha enkelitaulu sopii jouluksi meidän tupaamme. Inspiraatio enkelitaulusta tuli jo vuosia sitten käydessämme vanhassa saksalaisessa kirkossa. Siellä oli kuvanveistäjän tekemä huolestuneen näköinen pieni enkeli-veistos. Se puhutteli minua ja halusin tehdä akvarellin enkelistä muistoksi kotiimme. Toteutin muistikuvan ja hetken tunnelman akvarellitauluksi. Taulu on vaeltanut monessa paikassa, viimeksi se putosi seinältä kaupunkikodissamme, ja kehyksen lasi meni rikki. Vaihdoin ehjän lasin siihen. Kiviseinään on hankala saada koukkua, joka pysyisi seinällä, joten päätin tuoda sen vaihteeksi maalle.

Joulukoristeiden tekeminen on mukavaa puuhaa, jos saa järjestettyä vähän ylimääräistä aikaa sitä varten. Kerron tässä joistakin toteutetuista projekteista: Olin pitkän aikaa miettinyt, pitäisikö yrittää tehdä langasta ja liimasta lankakoristepallon, jonka sisään voisi laittaa valon. Viime vuonna sain siskoltani ylijääneitä tarvikkeita, ja niinpä hankin ilmapallon, puhalsin sen täyteen ja aloin työhön. Liimavesiseos juomapikariin, ja lanka uimaan seokseen! Sitten kiersin lankaa ristiin rastiin pallon päälle. Ei ollut helppoa, vaikka niin luulisi! Langat eivät juosseetkaan hyvin märkänä. Tarvitsin apua välillä niiden selvittämiseksi, mutta lopulta sain pallon valmiiksi. Kuivumisen jälkeen ilmapallo puhkaistiin, ja työ oli valmis. Laitoin led-valot sekä pienen lasisen enkelin pallon sisään. Siinäpä minulla oli valmiina omin käsin näperretty ”valaisin” joulun kunniaksi!

Yksi Heidin jouluprojekteista oli myös mukava; hän sai tehtäväkseen koota naapurilta saamistaan ylijäämähelmistä mobilen somistukseksi jouluun, mutta miksei myös muulloin pidettäväksi. Siimaa, nauhaa ja maalia löytyi itseltä samoin kuin sopivia kuivuneita pajunoksia niin, että lopuksi syntyi kaunis kokonaisuus naapurille annettavaksi.

Meidän keltaiseen huoneeseen sopii ehdottomasti valkoinen joulutähti. Haaveilen löytäväni tänä vuonna vielä runsaamman ja kauniimman joulutähden kuin viime vuonna.

.

Tänä vuonna meillä oli ilo juhlia 100-vuotiasta Suomea. Sen kunniaksi sain isännältä sinivalkoisen kukkakimpun. Löytämäni vanha kori sai olla vastaanottamassa tänä vuonna raikkaan sinisiä ja valkoisia kukkia. Niitä sopi kuvata juhlan kunniaksi. Voipa koriasetelmaa hyödyntää kuvaamalla sitä vaikkapa joulukorttikuviksi, jos ei jää aikaa maalata muunlaisia kuvia.

Viime vuonna sain neulottua yhdelle nallelle villatakin. Ehkäpä olisi hyvä tehdä vielä tonttulakitkin nalleille, eivätkä housutkaan pahitteeksi olisi. Tyttäremme Suvin tekemä huovutettu sydän sopii reen kyytiin.

Joulukuusen hakuun tarvitaan ainakin kaksi ihmistä, koska tontilla on ehdolla monta kuusta, joista valitaan aina paras mahdollinen. Joskus kuusi on pieni, joskus joudutaan kuusta katkaisemaan kannasta, jotta se sopisi sisään. Niinhän se on, että jos ei puita harvenna edes jouluna, kohta on tontilla tiuha metsikkö.

Jouluna halutaan antaa linnuillekin jotakin erilaista. Kookospähkinä on varmaan turvallinen ratkaisu, siitä ei jyrsijöille putoa paljonkaan maahan ruokaa, mikä kyllä on hyvä meidän kannalta. Hiiriä eikä muita jyrsijöitä haluta edes jouluna vieraaksi. Pähkinän avaamiseksi tosin täytyy vähän tehdä töitä. Aina eivät työvälineet ole parhaita, mutta pääasia, että pähkinään saadaan sopiva reikä, josta linnut voivat nokkia. Ja tietysti jokin ripustussysteemikin pitää kehitellä. Ensi kerralla täytyykin ruokintareikä porata pyörösahaterällä. Silloin saa pyöreän reiän eikä tarvitse muuta työvälinettä kuin poran. Linnut ovat pitäneet tästä ruoasta kovasti.

.

Joulukuusen koosta tai paremminkin leveydestä riippuu, mihin huoneeseen se kulloinkin tuodaan. Eteiseenkin luodaan joulutunnelmaa valoin ja kynttilöin. Kynttilöiden kanssa kannattaa olla erityisen varovainen. Niitä ei pidä jättää yksin huoneeseen palamaan. Kynttilöitä kuitenkin poltetaan ja niiden loisteessa on mukava askarrella ja paketoida joululahjoja.

Meidän jouluun on kuulunut aina perinteisesti joululaulujen laulaminen. Niin oli lapsuudessani, ja se perinne on jatkunut yhä. Piano on käynyt epävireiseksi, eikä virittäjää ole tullut pyydetyksi, joten joudumme nykyään laulamaan Heidin kanssa duettoja ilman säestystä. Lauluäänikään ei enää ole kuin ennen, laulut lauletaan enää vain jouluisin yhdessä. Joinakin jouluina on flunssa rajoittanut sitäkin huvia. Kaupunkilaiselämässä laulaminen ja soittaminen jäävät helposti vain haaveeksi, koska naapurit voivat häiriintyä. Maalla laulaminen ja soittaminenkin olisi mahdollista, mutta usein on arjen askareet, jotka rajoittavat harrastusta.

Keittiö on meidän talomme sydän. Siellä tehdään kaikenlaista askarteluista laulamisiin, ja syöminen tietysti kuuluu jouluun aina. Ennen joulua pitäisi ehtiä tekemään perinteisiä jouluruokia, mutta aina se ei ole mahdollista. Kaupasta löytyy hyviä ruokia, jos ei ole voimia paneutua ruokien tekemiseen. Makeat jouluherkut täytyisi jättää pois, mutta varmaan kaikki voivat syödä jotakin, jota ei kadu jälkikäteen. Terveys on tärkeä asia, ja saa olla kiitollinen, jos sitä riittää. Täytyy hoitaa itseään ja huomioida myös muita.

Vaikka odotamme valkeata joulua, joulu voi tulla ilman sitäkin. Joulun sanoma saa aikaan valon sydämessä, eikä se ole kiinni ympäristöstä. Jospa voisimme tuoda joulun lämpöä ja valoa kanssaihmisillemme, niin talven pimeimmät hetket muuttuisivat kirkkaiksi.

Pihan rakentaminen – uusia oivalluksia

Olimme saaneet mukavan talon, jota olimme kunnostaneet pitkään, mutta pihan rakentaminen oli vielä aloittamatta.  Pihassa oli kuitenkin ongelma sateen sattuessa, sillä silloin pihamme tulvi vettä. Sitä oli niin paljon, ettei lammikkoa aina päässyt kiertämään, oli oltava vedenkestävät saappaat jalassa. Mikä neuvoksi? Piha vaatisi uusia ratkaisuja. Siinäpä tarvittiinkin hiukan mielikuvitusta ja leikkisää mieltä, mutta lopuksi syntyi meitä tyydyttävä ratkaisu.

Vesi täytyi saada joko johdetuksi pois pihasta tai padotuksi niin, ettei se valunut alas rinnettä keskelle kulkuväylää. Tyttäremme Heidin kanssa ideoimme ja suunnittelimme erilaisia vaihtoehtoja. Kävimme perheen kanssa erilaisissa vanhoissa kartanoissa ja puutarhoissa. Meidän piha oli omalla tavallaan mielenkiintoinen, vaikkakin haastava.  Vanhan ajan hengen mukaan rakennukset oli sijoitettu niin, että muodostui suljettu pihapiiri. Emme halunneet purkaa isompaa vajaa, ettei pihapiirin idea katoaisi. Kulkutien vesiongelma piti kuitenkin saada ratkaistuksi. Päätimme tehdä yläpihan kalliossa olevalle lätäkölle esteen, ettei vesi pääsisi siitä pihalle.

Pihan rakentaminen alkoi siitä, että kuorimme ympyrän mallisen alueen paljaaksi yläpihan kalliolta, josta vesi valui pihaan. Ladoimme luonnonkiviä ympyrän reunaoille. Idea vaikutti hauskalta ja vesi pysyi siinä mukavasti, joten rakensimme lammen ympärille kivikkokasvien ja kivien muodostaman alueen.

Kallioisella yläpihalla oli sammalta. Luimme japanilaisesta puutarhasta, kuinka sammaleen voi saada paremmin kasvamaan pilkkomalla sitä ja levittämällä maahan murua. Jos aluetta sitten kastelee piimäseoksella, sammal tulee runsaammaksi. Ajatuksena oli kallioisen pihan rakentaminen sellaiseksi, ettei pihaa tarvitsisi hoitaa kovin paljon. Yläpihan sammaloitunut kallio olisi ollut helppo ratkaisu. Kokeilimme ideaa, mutta linnut kävivät ahkerasti kääntelemässä piimän hajuisia sammalia. Taisipa siinä siilikin ahkeroida muiden joukossa.

Istutimme kivikkokasveja, ja puhdistamalla kallion päältä sammalia saimme askelkiviä pihaan. Kokeilimme lammen rannalle jopa japanilaista keraamista pikku koristelyhtyä puutarhan somistukseksi, vaikka eihän se tähän vanhaan suomalaispuutarhaan sopinutkaan.

Sitten laitoimme pihatien kuntoon salaojituksen kanssa. Kuorimme ruohon tien pinnasta. Asetimme salaojaputken tien reunaan, se kulki ylhäältä alas ja johdettiin sitten kulkemaan kauemmaksi kohti pihan reunaa. Putken ympärille laitoimme suodatinkankaan, ettei putken reiät tukkeutuisi, vaikka jälkikäteen luimme, että sitä ei olisi tarvittu, vaan putken ympärille suositellaan laitettavaksi salaojaputkisoraa.

Alapihalle täytyi kerätä kiviä siihen kohtaan, johon kerääntyi aina vesi. Siinä oli sadeveden keräilijä ja sadevesikansi, joten toivoa oli, että tie pysyisi kuivana jatkossa. Itse talo oli rakennettu kalliolle, mutta yhteen kulmaan talon vasemman eteisen viereen voitiin laittaa myös salaojaputki, koska maa-ainesta oli jonkin verran kallion päällä. Putki johdatti vedet talosta poispäin.

Tilasimme ison kuorman soraa ja ostimme maisemointikangasta. Levitimme kankaan tien kohdalle siihen osaan, jossa ei ollut paljasta kalliota. Raskas kuorma-auto peruutti pihaan ja tyhjensi vähitellen sorakuorman tielle. Koska meillä meni naapurin sähköjohdot pihan yli alkupäässä pihatietä, kuorma-auto ei päässyt aivan koko matkaa laskemaan soraa tielle. Niinpä sitten tasoittelimme ja lapioimme soraa ja kärräsimme sitä myös talon eteen, johon olimme päättäneet tehdä ympyrän. Sellaisia oli ennen usein ainakin kartanoiden pihoissa.

Talon eteen tuleva ympyrä oli haasteellinen tehtävä, koska pihatie ei kulkenut aivan suoraan kylätielle, eikä kallio ollut tasainen talon edessä. Mittailimme ja suunnittelimme, käytimme narua hahmottelemiseen. ja niinpä sitten aloimme kaivaa ruohomattoja tulevan tien kohdalta. Keskelle tuli myös hiekoitettu alue, johon voisi sijoittaa puutarhatuolit tai muuta sopivaa.

Talon vanhasta pihapiiristä on kuvia ensimmäisellä postauksellani Pelastettava hirsitalo – korjausrakentamista kerrakseen.

Kun tie oli tehty, kokeilimme ajaa pihaan autollakin. Kaikki toimi hyvin, eikä ole enää tarvinnut kumisaappaita sateisellakaan ilmalla pihaan tullessa.

Meitä vastassa oli yläpihalla usein pupu, joka koetti olla hyvin hiljaa ja huomaamattomasti. Toisella puolella yläpihalla asusti siili, joka tuhisi etsiessään ruokaa. Se piti majaa vajassa.

Pihapiirimme kaipaa jatkuvaa hoitoa, kukkapenkkejä täytyy perata, ja tiet täytyisi pitää kunnossa. Aina ei jaksa eikä ehdi kaikkea tehdä. Nyt jo näkyy teiden huollon puute rikkaruohojen kasvamisena pihatiellä. Siitä huolimatta aina löytyy aikaa uusille kiinnostaville projekteille, joista kerron paremmalla ajalla. Jatkossa myös pihan rakentaminen jatkuu tulevina vuosina.

Ulkoeteisten ehostus

Talomme kunnostusprojekti on edennyt sopivasti, mutta vielä on mietittävä ulkoeteisten ehostusta. Meillä ulkoeteisiä oli kaksi. Ne olivat sen verran hyväkuntoiset, että periaatteessa niille ei olisi tarvinnut tehdä mitään lukuun ottamatta ikkunoita, joiden kunnostamisesta kerroin jo aiemmassa postauksessani Ikkunoiden kunnostus. Ikkunoiden kunnostuksen jälkeen eteiset näyttivät jo paljon paremmilta. Toinen ulkoeteinen kelpasi minulle melkein sellaisenaan, toiseen puolestani halusin vaihtaa värit kokonaan.

Talon oikealla puolella olevan vaaleankeltaisen eteisen seinät oli varmaankin maalattu hiljattain ennen myyntiä. Ainakin pinta vaikutti hyvältä. Eteisen nurkassa lattiassa oli kohta, joka olisi kaivannut uutta maalia, ehkäpä paikkamaalausta, jos vain olisi löytynyt samanlaista kiiltävää lattiamaalia. Sen puuttuessa nurkka on jäänyt maalaamatta.

Ulko-oven sininen väri ei sopinut ollenkaan eteisen vaaleankeltaiseen väriin, joten hioin ja maalasin oven sisäpinnan kertaalleen, tosin vähän liian kylmällä ja kostealla ilmalla. Maali on kuitenkin pysynyt siinä hyvin, mutta ovi kaipaisi toisen maalikerroksen, koska sininen maali kuultaa vielä valkoisen alta. Ulkoeteinen kaipaa vieä uutta projektia.

Talon vasemmanpuoleisen pienemmän ulkoeteisen lattia avattiin, koska rossipohjaa tutkiessamme olimme huomanneet lattian alla olevat portaat. Olimme uteliaita näkemään, miten ne olivat alun perin menneet, ja olivatko ne lahottamassa eteisen lattiaakin ollessaan kiinni kosteassa maassa.  Nämä vanhat portaat olivat vielä hyväkuntoiset, mutta ne purettiin varmuuden vuoksi lattialankkujen alta.

Vasemmanpuoleisen ulkoeteisen seinät olivat ikävän sinapinkeltaiset ja pimensivät pientä eteistä. Halusin, että molemmat ulkoeteiset ovat samanväriset, joten maalasin seinät vaaleankeltaiseksi pellavaöljymaalilla. Katto sai uuden pintamaalin, koska maali oli alkanut osaksi irtoilla. Lattian maalasin samalla harmaalla kuin talon muutkin lattiat. Sisäoven vihreä maalipinta vaihtui valkoiseen. Ulko-oven sisäpuoli täytyisi maalata myös valkoiseksi, ovenkarmit sainkin jo maalattua. Harmittaa, ettei energiaa ole riittänyt kylliksi saattaa loppuun kunnostus lämpimien ilmojen aikana. Nyt ilmat alkavat olla niin kosteat ja kylmät, että on pakko jättää loput ehostukset ensi kevääseen. Ulkoeteinen sai näin uudet värit.

Olen huomannut, että kun meillä remontti alkaa valmistua, viimeiset työt jäävät tekemättä. Kun aikoinaan kunnostimme ensimmäistä asuntoamme, olohuoneen kattolistat olivat penkkisängyn alla eteisessä siihen asti, kunnes laitoimme asunnon myyntiin. Siinä vaiheessa tuli kiire saada listat kattoon. Puhti oli loppunut kesken, ja seuraavat asukkaat saivat nauttia valmiista työstä, kun ryhdistäydyimme vasta ajolähtötilanteessa saadaksemme asunnon myydyksi.

Syksy on tullut, ja kaikki työt, mitä emme jaksa tai voi tehdä nyt, voimme aina jättää seuraavaan kesään. Nyt on kuitenkin koottavana syksyn satoa, ja yllätykseksemme sitä onkin tullut aivan omasta pihasta. Siskoni mies huomasi ensimmäiseksi, että pihassa kasvaa mustia torvisieniä, samaten kanttarelleja, ja kun siskoni näytti vielä, millaisia ovat suppilovahverot, aloin yllätyksekseni näkemään eri puolilla pihaa puiden lomassa ihania aarteita. Sienistä olemme välillä keränneet hyvät kastikeaineet, ja onpa niitä riittänyt kuivattavaksikin. Isännän kasvattamia kurpitsoita olemme syöneet pitkin syksyä eri muodoissa, mutta tänä vuonna avomaakurkkusato jäi tosin vähäiseksi.

Siitä olen iloinen, että talossamme on edelleen 20-luvun tunnelma. Aina astuessani eteiseen tuntuu, kuin astuisi toiseen maailmaan.

.